Uusi kuluttaja vähentää ostamista, kierrättää, tuunaa ja syö ympäristötietoisesti.
Sillä maailma hukkuu paskaan…, lauloi Rauli Badding Somerjoki vuonna 1973 Jarkko Laineen sanoin.
Helsingin yliopiston kuluttajaekonomian professorin Visa Heinosen mukaan kulutusyhteiskunnan katsotaan alkaneen Britanniassa 1700-luvun teollisen vallankumouksen jälkeen. Lontoon hienostorouvilla oli rahaa, ja alettiin perustaa tavarataloja. Taidehistorioitsija Anna Kortelainen kuvaili tavarataloja ensimmäiseksi julkiseksi paikaksi, jonne nainen saattoi mennä ilman esiliinaa.
– Noihin aikoihin meillä elettiin lähes omavaraistaloudessa. Suomi teollistui nopeasti, mutta myöhään, Heinonen sanoo.
Ekologinen kulutus nousi keskusteluun 1960-luvulla. Silti tutkijoiden varoituksista huolimatta ympäristöstä ei juuri välitetty.
– Käytiin kylmää sotaa, ja Yhdysvallat pelkäsi Neuvostoliiton menevän kehityksessä ohi. Pääasiana pidettiin kiihtyvää talouskasvua ja sitä, että saadaan kaikille lisää tavaraa.
KIERRÄTYKSELLE MONTA MOTIIVIA
Ympäristöliike keskittyi 1970-luvulta alkaen saastuttamisen ja ydinvoiman vastustamiseen. Huoli luonnonvarojen riittävyydestä, jätemääristä ja ilmastonmuutoksesta teki myös kierrätyksestä trendin.
Nyt hyvin toimeentulevatkin voivat ostaa käytettyä tavaraa netistä ja kiertää kirppiksiä joko huvikseen tai ekologisten arvojensa vuoksi. Motiivina voi olla myös yksilöllisyyden ja oman persoonan korostaminen.
Toisaalta japanilaisen Marie Kondon tavarankarsimisbuumi voi jopa lisätä kulutusta. Näin käy, jos kotoa karsitun irtaimiston tilalle halutaankin entistä laadukkaampaa, yhteensopivampaa ja tehokkaampaa tavaraa.
Monen suomalaisen omatunto parani muovijätteen keräyksen helpotuttua suuressa osassa maata. Valtamerten muovilautat, josta jauhautunut mikromuovi palautuu ravintoketjun kautta myös ihmisten elimistöön, ovat kauhistuttaneet valistuneita kuluttajia.
Metallin kierrätykseen kannustaa tieto siitä, että sähköinen viestintäkään ei ole aineetonta. Viestintäteknologiaan käytetään suuria määriä harvinaisia metalleja, jotka uhkaavat loppua maapallolta.
YMPÄRISTÖN JA TERVEYDEN EHDOILLA
Me hukumme omaan paskaan eikä siin oo mitään uutta/ joka hengenvedolla lyhennämme tulevaisuutta lauloi Mariska vuonna 2004 (säv. san Jayem).
Ravitsemus on uusi kiihkon nostattaja julkisessa keskustelussa. Jos media raportoi kritiikittä jokaisesta uudesta ja kyseenalaisestakin ravitsemustutkimuksesta, on kuluttaja ihmeissään.
Suolistosyövät ovat kuitenkin Länsimaissa kiistatta lisääntyneet ja taustalla on kuituköyhä ja paljon punaista lihaa sisältävä ruokavalio. Diabetesliiton ravitsemusterapeutti Liisa Heinonen muistuttaa, että lihan tuotanto kuluttaa luonnonvaroja paljon kasvisten tuotantoa enemmän.
Taannoinen laihdutustrendi karppaus lisäsi lihaproteiinien ja kovien rasvojen syöntiä ja vähensi hiilihydraatit minimiin, mikä vaaransi myös kuitujen saannin. Karppauksen tavoitetilaa ketoosia, jossa elimistö jättää hyödyntämättä suuren osan saamastaan energiasta, voi pitää myös ekologisesti kestämättömänä.
– Maapallolle terveellinen ruokavalio on terveellinen myös ihmiselle, Liisa Heinonen sanoo.
ÄLÄ OSTA, VAAN TUUNAA
Suomalaisten vaatemenot ovat eurooppalaisittain pienet. Visa Heinosen mielestä meillä voitaisiin satsata pukeutumiseen, koska siinä on kyse myös työpaikoista. Halpatuontikrääsä ei kestä ja päätyy kuormittamaan jätevuoria.
Huonolaatuisista tekstiileistä ei myöskään kannata tuunata uutta, sanoo tekstiilityön johtava opettaja Inga Pihlhjerta Helsingin Työväenopistosta. Kun hän aloitti tuntiopettajana 30 vuotta sitten, vaatteita ommeltiin, jotta saataisiin halvemmalla.
– Sittemmin yksilöllisyys, itseilmaisu ja taitojen kehittäminen ohittivat edullisuuden tavoittelun. Nyt tuunauksesta ja korjaamisesta on tullut taas taloudellisen, mutta myös ympäristötietoisen ihmisen valinta.
Opistossa on tunteja aloittelijoille, jotka eivät osaa käyttää neulaa tai langoittaa ompelukonetta. Toisaalta on kursseja myös erittäin taitaville ompelijoille, jotka haluavat täydellisesti istuvia vaatteita hienoine yksityiskohtineen.
Pihlhjertan mielestä jokaisen olisi hyvä osata ommella napit, lyhentää lahkeet, vaihtaa vetoketju sekä suurentaa ja pienentää vaatteitaan.
– Yhtä tärkeää kuin vaatteen kankaan ja työn laadun tunnistaminen on sen hoitaminen.
Käsityö on opiston kolmanneksi suurin aine kielten ja kuvataiteiden jälkeen. Viime vuonna sitä opiskeli 3 200 ihmistä. Opistossa on myös esimerkiksi värjäys-, sisustustekstiili- ja kutomiskursseja sekä Innostu kierrätyksestä -kurssi.
– Täällä kierrätetään kaikki. Pienistä lankakeristä neulotaan Äiti Teresa -peittoja ja kangaspaloista ommellaan tilkkutäkkejä keskosille tai nukkeja Unicefille. Ompelujätteellä täytetään tyynyjä eläinsuojeluyhdistyksen kissoille makuualustoiksi.
Pihlhjerta kritisoi liiallista kulutusta. Kun kaikkea saa halvalla, tulee ostettua yli tarpeen.
– Uutta, uutta, uutta! Mutta myös tuunaamalla saa uutta. Se on virkistävä vastalääke ostamiselle, ja samalla voi toteuttaa luovuuttaan.
Visa Heinonen menee pidemmälle:
– Jos haluamme parempaa maailmaa, ei ole muuta mahdollisuutta kuin satsata tutkimukseen ja koulutukseen, ottaa ilmastonmuutos vakavasti ja huolehtia siitä, että väestönkasvu saadaan hallintaan.
Tiina Pelkonen
Kuva:Istockphoto
