Sinikka Näätsaari työskentelee SAK:ssa sosiaaliasioiden päällikkönä. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa valtiosihteerinä sosiaali- ja terveysministeriössä ja erityisavustajana valtiovarainministeriössä sekä erilaisissa sosiaalihuollon tehtävissä.

Sote-soppa kiehuu

Soten tavoitteena on sosiaali- ja terveyspalvelujen parantaminen.

Miksi sote-sopiminen on ollut niin vaikeaa? Kysymys on rahasta ja vallasta. Kuka saa päättää, miten palvelut järjestetään ja kuka ne tuottaa? Mitkä palvelut ovat lähipalveluja ja mitä pitää hakea kauempaa? Riittääkö henkilöstö ja miten turvataan osaaminen tilanteessa, jossa väestömme ikääntyy? Tosiasia on myös, että muuttoliike on ollut viime vuosikymmeninä hurjaa ja väestö näyttää keskittyvän isompiin kaupunkeihin.

Kun ”täyden palvelun päivystyssairaaloiden” kartat ovat esillä julkisuudessa, keskustelu vielä kiihtyy. Kuinka kauas erityisesti terveydenhuollon palvelut voidaan viedä? Ihmisten kokemukset esimerkiksi kuntaliitoksista ovat sellaisia, että peruspalvelutkin on aina viety kauemmas isompiin kuntakeskuksiin.

Jokainen meistä haluaa, että jos meitä kohtaa vakava sairaus, leikkauksen tekevä lääkäri on kokenut ja tietää, mitä tekee. Jotta voisi olla kokenut, tarvitsee olla leikkauskokemusta ja sitä saadakseen tarvitsee olla riittävä väestöpohja. Tällaisessa harvaanasutussa maassa on tosiasia, että vaativimpien toimenpiteiden tekeminen pakosti keskittyy.

Valtaosa väestöstä tarvitsee ehkä kerran jos ollenkaan vaativia erikoispalveluja. Sen sijaan tavanomaisempien terveys- ja sosiaalipalvelujen tarve on meistä useimmilla. Kuitenkin lähipalvelut ovat kurjistuneet ja erikoispalvelut nielevät yhä suuremman osan käytettävissä olevista varoista. Uudistuksen tavoitteena on kääntää tätä kehitystä toiseen suuntaan.

Eri alueilla on tehty hyviä innovaatioita peruspalvelujen järjestämisestä. Joka kylässä ei tarvitse olla terveysasemaa koko ajan auki vaan palvelut voivat olla tiettyinä päivinä saatavilla ja ne voidaan tuoda lähelle esimerkiksi bussilla. Lisäksi on tarvetta panostaa kotiin saataviin palveluihin, jotta ihmiset voivat asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.

RAHA SEURAA ASIAKASTA -AJATTELU EI VAKUUTA

Sote-uudistuksen tärkeä tehtävä on vahvistaa ihmisten luottamusta julkiseen terveydenhuoltoon. Kehitys on näyttänyt kulkevan toiseen suuntaan. Esimerkiksi lähes jokaiselle syntymättömälle lapselle on jo ainakin pääkaupunkiseudulla otettu yksityinen sairaanhoitovakuutus. Suomalaisten yhdenvertaisuuden ja tasa-arvioisuuden kannalta on välttämätöntä, että julkiset palvelut ovat hyviä ja niitä on saatavilla. Muutoin meitä uhkaa epätasa-arvoisuuden kasvaminen ja pahimmillaan koko hyvinvointimallimme rapautuminen.

Tavoitteena on ollut parantaa nimenomaan julkisia palveluita ja toisaalta käyttää veronmaksajien rahoja tehokkaasti. Suomessa yleisesti hyväksyttynä lähtökohtana on ollut, että julkinen valta vastaa palvelujen järjestämisestä. Julkinen valta ei pyri voittojen maksimointiin, vaan sen tavoitteena on edistää ihmisten toimintakykyä ja terveyttä. Julkisia palveluja on täydennetty järjestöjen ja yksityisillä palveluilla.

Nykyinen hallitus on päättänyt muuttaa uudistuksen suuntaa tältä osin. Yksityiset toimijat tuodaan yhdenvertaisena toimijana mukaan. Tämä ”raha seuraa potilasta”-ajattelu kuulostaa hienolta. Asiakas päättäköön, mistä haluaa palvelunsa hankkia. Ruotsin vastaavasta järjestelmästä saadut kokemukset eivät vakuuta. Tämä järjestelmä näyttää hyödyttävän varakkaampaa kansanosaa. Arvioiden mukaan tällainen laaja yksityistäminen tulee myös maksamaan veronmaksajille paljon nykyistä enemmän.

Mitä enemmän erilaisia toimijoita on mukana, sitä enemmän palvelujen järjestäjältä vaaditaan. Kokemukset kuntien kilpailutusosaamisesta eivät vakuuta. Perustelut paikallisen yritystoiminnan mukana olosta palvelujen tuottamisessa ontuvat, kun ne on myyty suurille ylikansallisille yrityksille. Jopa lastensuojelun palveluita järjestetään ”kuka halvimmalla tuottaa”-periaatteella. Kuitenkin pitäisi vaatia laatua, ei halpoja kustannuksia. Kysymys ei ole yksittäisen palvelun hinnasta, koska sen vaikutukset – ja myös kustannukset – voivat ylettyä vuosikymmenten päähän.

On myös huomattava, että Ruotsin järjestelmä poikkeaa Suomeen suunnitellusta. Meillä tavoitellaan sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota, kun Ruotsissa terveyspalvelut on erotettu sosiaalipalveluista. Jos ”raha seuraa asiakasta”-malli ulotetaan myös sosiaalipalveluihin, saako jatkossa päättää, minkä firman sosiaalityöntekijän, koulukuraattorin tai lastensuojelun palveluissa haluaa käydä? Kyse on kuitenkin julkisesta vallasta ja ihmisten yhdenvertaisuudesta.

Ihan täyttä vapautta ei ilmeisesti ole tulossa, koska sote-palveluihin kaavaillaan valtiolle nykyistä määräävämpää roolia. Voi olla, että tässä perustetaan vielä entisten lääkintöhallituksen ja sosiaalihallituksen tilalle jonkinlainen sote-hallitus. Jatkossa nähdään, mikä kuntien sekä uusien maakuntahallintojen ja valtion suhde tulee olemaan. Ainakin kunnallinen itsehallinto on muuttumassa perusteellisesti.

PALVELUJEN SAAMINEN EI SAA OLLA LOMPAKOSTA KIINNI

Alun perin tavoitteena oli parantaa suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluja niin, että eri palvelut toimivat saumattomasti yhteen. Leikkauksen jälkeen aloitetaan kuntoutus, eikä ihmisiä makuuteta turhaan sairaalassa. Tavoitteena oli myös parantaa erityisesti peruspalveluja niin, että avun saisi mahdollisimman pitkälle perustasolla eikä ihmisen tarvitsisi hakeutua turhaan erikoissairaanhoitoon. Tätä on paljon puhuttu sote-integraatio.

Lukuisissa asiantuntijaryhmissä on linjattu, että tavoitteena tulisi olla ”täydellinen integraatio” eli vastuullinen järjestäjätaho vastaisi koko sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista peruspalveluista vaativimpiin. Tämä edellyttää tietenkin mahdollisimman vähän ja mahdollisimman suuria sote-alueita. Tässä ajattelussa nimenomaan sosiaali- ja terveydenhuolto halutaan integroida keskenään.

Toinen tärkeä integrointi on integroida terveyttä edistävät ja ennaltaehkäisevät palvelut sote-palvelujen kanssa yhteen. Tästä näkökulmasta kuntien järjestämillä muilla palveluilla, esimerkiksi asunto-, liikenne-, kaavoitus- ja vapaa-ajan palveluilla, on suuri merkitys. Olisikin vielä pohdittava, mitä integraatiota oikeasti tarvitaan ja onko sosiaali- ja terveydenhuoltoa kokonaisuudessaan järkevää erottaa kuntien muista palveluista. Tosin voi olla, että tämä juna meni jo.

Pelkästään rakenteista päättämällä ei välttämättä muutu mikään. Tarvitaan muutoksia toimintatapoihin. Julkista palvelua on mahdollista kehittää, jos halutaan. Julkinen palvelu takaa tasa-arvioisuuden. Yksityiset palvelut ja järjestöt voivat olla hyviä sparraajia toimintatapojen kehittämisessä.

Palvelujen saaminen ei saa olla jatkossakaan lompakosta kiinni. Jatkotyössä on vaikutettava erityisesti siihen, että kansalaisilla on mahdollisuus saada tarvitsemiaan palveluja ja että yhteiskunnalla on varaa kustantaa ne.

Sinikka Näätsaari
Kirjoittaja työskentelee SAK:ssa sosiaaliasioiden päällikkönä.
Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa valtiosihteerinä
sosiaali- ja terveysministeriössä ja erityisavustajana valtiovarain-
ministeriössä sekä erilaisissa sosiaalihuollon tehtävissä.

Download PDF

TIETOA AIKAMERKISTÄ

Aikamerkki on Työväen Sivistysliitto TSL:n yhteiskunnallinen verkkojulkaisu ja tarina-arkisto, joka päivittyy verkossa reaaliajassa. Se katsoo maailmaa työväenliikkeen arvojen näkökulmasta ja niitä pöyhien.

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Työväen Sivistysliitto

Toimitus: Acamedia
Toteutus: Websteri Media