Ranskassa käydään parhaillaan nykyhistorian mielenkiintoisimpia presidentinvaaleja.

Ranskan merkilliset vaalit

Pitkän linjan poliitikot, presidentit ja pääministerit putoavat presidenttipelistä yksi toisensa jälkeen. Näin on käynyt myös oikeisto- ja vasemmistopuolueiden ehdokkaille.

On mahdollista, että Ranskan seuraava presidentti ei edusta kumpaakaan perinteisistä valtapuolueista. Tällaista ei ole tapahtunut Ranskan nykyhistoriassa.

Vaalien yllä väreilee myös oikeistopopulismin voiton uhka. Brexitin ja Trumpin voiton jäljet pelottavat. Toisaalta Ranskan vaalijärjestelmä taannee sen, että Ranska tulee poikkeamaan viime aikojen piinallisesta muodista.

ENNAKKOSUOSIKIT KAATUVAT

Ehdokkaiden pudotuspeli alkoi marraskuussa 2016 Tasavaltalaisten (ennen oikeistopuolue UMP) esivaaleissa, kun entinen presidentti Nicolas Sarkozy jäi kolmanneksi vaalien 1. kierroksella. Seuraavalla viikolla Sarkozy´lle teki seuraa entinen pääministeri Alain Juppé, jota oli jo ehditty povata suosikiksi kevään presidentinvaaleissa.

Tasavaltalaisten ehdokkaaksi nousi Sarkozy´n kauden pääministeri Francois Fillon. Pitkään taustalla ollut konservatiivi ja katolinen Fillon päihitti Juppén selvin luvuin.

Ranska alkoi jo valmistautua kevään vaaleihin ja sen toiselle kierrokselle, jossa vastakkain olisivat Kansallisen rintaman Marine Le Pen ja Fillon. Ennakkosuosikin viittaa soviteltiin Fillonille.

Sosialistipuolue PS:llä oli vaikeuksia nimetä oma ehdokkaansa. Puolue oli taas kerran hajaantunut klikkeihinsä, ja presidentti Francois Hollande viivytteli jatkoilmoitustaan. Kovien paineiden raastama Hollande teki päätöksensä joulukuun alussa kertoen ranskalaisille, että hän ei aio puolueensa presidenttiehdokkaaksi. Epäsuosittu Hollande teki historiaa: ensimmäistä kertaa Ranskan V tasavallan presidentti ei halunnut edes yrittää toisen kauden tavoittelemista.

Vain kuukauden sisällä kaksi entistä presidenttiä ja yksi pääministeri oli sysätty sivuun. Samalla heidän poliittiset uransa olivat tulleet päätökseen.

AVUSTAJAPALKKIOT KOMPASTUSKIVENÄ

Francois Hollanden ilmoitus tiesi sitä, että pääministeri Manuel Valls saattoi nyt jättää tehtävänsä ja ilmoittautua mukaan sosialistien esivaaleihin.

Sosialistien esivaaleissa kilvoitteli seitsemän ehdokasta. Myös Vallsin hallituksen entistä talousministeriä, nyt En Marche!-liikkeen johtajaa, Emmanuel Macronia pyydettiin mukaan, mutta hän kieltäytyi tylyllä kuittauksella: En halua osallistua klaanien väliseen sotaan.

Manuel Vallsin pääministeriys ei painanut paljon, kun PS:n esivaalien voiton korjasi puolueen kapinalliseksi kutsuttu ex-opetusministeri Benoit Hamon. Valls kantoi epäonnistuneen presidentin epäsuositun hallituksen pääministerin taakkaa ja siirtyi pudotettujen pääministerien kuoroon.

Ex-pääministerien kujanjuoksut jatkuivat, kun nuhteettomaksi nostettu Francois Fillon kompastui perheensä jäsenille maksettuihin suuriin avustajapalkkoihin. Kiusallisinta Fillonin kannnalta oli se, että Le Canard enchaîné -lehden mukaan läheiset eivät olleet tehneet töitä palkkansa eteen.

Vajaan kahden viikon kuluttua Fillon tuli julkisuuteen. Hän pyysi lehdistötilaisuudessaan anteeksi erehdyksiään, mutta kiisti tehneensä mitään laitonta. Hän korjasi Le Canard enchaînéessä julkaistuja palkkasummia ja tulkitsi niitä epämääräisesti omaksi edukseen. Edes konservatiivisen Le Figaron lukijakunnan enemmistö ei pitänyt Fillonin esiintymistä vakuuttavana.

Kun Le Canard enchaîné teki seuraavassa numerossaan lisäpaljastuksia Fillonin vaimon saamista eduista, Fillon päätti lähettää kaikille ranskalaisille kirjeen, jossa hän halusi kertoa totuuden. ”Pariisin mediaan” suivaantunut Fillon valitsi nyt foorumikseen Ranskan suurimman maaseutulehden, katolisen L´Ouest-Francen. Kirjeessään hän toisti miltei samat asiat kuin alkuviikon lehdistötilaisuudessa vedoten samalla nuhteettomaan menneisyyteensä. Kirje lähetettiin tietoisesti kaikille ranskalaisille, joita Fillon nyt anoi arvioimaan toimintaansa.

Fillon saattaa hyvinkin selviytyä skandaalistaan. Kansalaisten sympatiat heräävät usein, kun poliitikko ryhtyy pyytämään tekojaan anteeksi. Sitä paitsi Fillonin puolueella ei ole kovin vakavasti otettavaa sijaista Fillonin tilalle.

MACRON-ILMIÖ

Fillonin ”tapauksen” jälkeen vaalien uudeksi ennakkosuosikiksi on noussut Emmanuel Macron, joka on tähän asti kulkenut presidenttitietään suunnitellusti ja johdonmukaisesti. Macronin suosiota selittää eniten se, että hän julistaa olevansa vanhojen oikeisto- ja vasemmistopuolueiden ulkopuolella.

Macronin tausta on poikkeava. Ranskan parhaat koulut käynyt Macron oli sosialistipuolueen jäsen 2006–2009, mutta erosi puolueesta siirryttyään Rotschild-pankkiin investointipankkiiriksi. Loppuvuodesta 2012 Macron kuitenkin kutsuttiin Hollanden esikuntaan muun muassa taloudelliseksi neuvonantajaksi, mistä seurasi tie Manuel Vallsin hallituksen talousministeriksi.

Vallsin hallituksessa Macron ajoi sosiaaliliberaalia talouspolitiikkaa, mikä sisälsi muun muassa työelämän joustotoimia. Hyvin pian Macronista tuli median suosikki ja hänen taloudellista osaamistaan arvostettiin laajalti. Kun Hollanden ja Vallsin hallituksen suosio oli vajonnut pohjamutiin, ja kun Vallsin ja Macronin välille alkoi kertyä erimielisyyksiä, Macron näki tilaisuutensa koittaneen.

Huhtikuussa 2016 Macron ilmoitti aikeestaan perustaa En Marche! (Liikkeelle!) -liike, joka kutsui mukaan kannattajia niin oikealta kuin vasemmaltakin. Jotain Macronin persoonasta kertoo se, että hänen omassa nimessään ovat samat alkukirjaimet kuin uudessa liikkeessä. Macronin ilmoitus herätti pian eripuraa hallituksessa, etenkin jo kesällä pidettyjen liikkeen avaustapahtumien takia.

Elokuun lopussa Macron kertoi jättävänsä talousministerin postin ja marraskuun puolivälissä asettuvansa ehdokkaaksi. Media seurasi tarkasti Macronin liikkeitä, ja mielipidekysely paljasti 84 prosenttia ranskalaisista hyväksyvän Macronin lähdön hallituksesta.

SOSIALISTIEN RIVIT SEKAISIN

Emmanuel Macronin toimet sekoittivat entisestään sosialistien rivejä. Pelkästään Macronin ilmoitus asettua ehdokkaaksi sai joitakin kansanedustajia ilmoittautumaan hänen kannattajikseen. Vastareaktiona puolueen pääsihteeri Cambadélis uhkasi toisinajattelijoita erottamisilla, mikä tietysti vain kasvatti Macronin suosiota. Benoit Hamonin valinta PS:n presidenttiehdokkaaksi sai puolueen oikeistosiiven siirtymään Macronin taakse.

Macronin kampanja on sujunut toistaiseksi mainiosti. Hän on hyvä esiintyjä ja kerää salit täyteen ympäri Ranskaa. Viimeksi Lyonissa hänellä oli enemmän kuulijoita kuin Marine Le Penillä.

Joitakin pilviä on myös Macronin ympärillä. Häntä on syytetty ministeriönsä varojen käytöstä En Marche!-liikkeen perustamisrahoitukseen. Macronhan oli vielä ministerinä, kun kansalaisliikettä perustettiin. Toisaalta Macron on ranskalaispoliitikoista varakkaimpia, omaisuudet ovat peräisin Rotschild-pankin ajoilta. En Marché on myös kerännyt lahjoituksia lähes neljän miljoonan euron edestä, mikä on puolet enemmän kuin esimerkiksi Fillonin tai Juppén kampanjoissa. Lahjoitusten alkuperää Marcon ei ole suostunut paljastamaan.

Toinen epävarmuus voi liittyä presidentinvaalien historiaan. Koskaan aikaisemmin yhden henkilön ympärille kerääntynyt liike ei ole menestynyt presidentinvaleissa. Yrittäjinä ovat olleet niinkin suositut poliitikot kuin sosialistien Michel Rocard ja keskustan Alain Poher.

Kestääkö Macron ennakkosuosikin paineet?

BENOIT HAMONIN MAHDOLLISUUDET

Benoit Hamon voitti sosialistien esivaalit, koska vastassa oli epäsuosittu Manuel Valls.  Hamon kuuluu PS:n kapinallisiin ja vasemmistoon, mutta toisaalta hän on ollut puoluemies koko ikänsä ja vaihdellut leiriä puolueen sisällä. Hamon tuskin herättää luottamusta talousohjelmallaan, johon sisältyy muun muassa työajan lyhentäminen ja universaalin perustulon toteuttaminen. Kyse on 750 euron suuruisesta perustulorahasta kuukaudessa, jonka kokonaiskustannukset vuodessa olisivat 350 miljardia euroa.

Hamon voisi menestyä vain, jos hän onnistuu kokoamaan taakseen yhteisen rintaman, johon kuuluvat vasemmistorintaman populisti Jean-Luc Mélenchon ja vihreiden Yannick Jadot, mutta tämäkään tuskin riittäisi. Sitä paitsi Mélenchon on toistuvasti ilmoittanut, että hän ei lähde enää sosialistien salkun kantajaksi.

Hamonin äänimäärää syönee sekin, että luultavasti monet sosialisteja äänestävät antavat äänensä nyt Macronille. PS jakautuu tällä hetkellä ainakin vasemmistoon, keskustaoikeistoon, hollandisteihin eli Hollanden tukijoihin, jotka eivät anna anteeksi, että presidentti pakotettiin luopumaan ehdokkuudesta ja oikeistosiipeen. Sosialistipuolue on tuuliajolla.

MITÄ SEURAAVAKSI?

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros järjestetään 23.4.2017 ja toinen 7.5.2017. Edessä lienee likainen vaalikampanja, jossa kaivetaan tiukalla seulalla esiin kaikkien ehdokkaiden vähänkin poikkeavat ja epäilyttävät teot kytköksineen.

Brexitin ja Trumpin vaalivoiton jälkeen mediassa on uumoiltu Marine Le Penin menestystä Ranskankin vaaleissa. Todennäköisesti hän tuleekin voittamaan vaalien ensimmäisen kierroksen, mutta siihen Euroopan vastenmielisimpään kuuluvan populistipuolueen tie päättyykin.

Le Penin gallupkannatus on tällä hetkellä noin 26 prosenttia, mikä ei ole hätkähdyttävästi enempää kuin ennen. Edellisissä presidentinvaaleissa hän kirjasi 17.9 prosentin ääniosuuden ja vuoden 2014 EP-vaaleissa Kansallisen rintaman kannatus nousi 24.9 prosenttiin. Marine Le Penkään ei ole puhtoinen poliitikko. Hän on väärinkäyttänyt europarlamentaarikkojen avustajille maksettuja palkkiorahoja puolueen omiin tarkoituksiin.

Macronin viimeisin kannatusluku on 23 prosenttia, mutta toisella kierroksella Macron löisi Le Penin kirkkaasti 65 prosentilla 35 prosenttia vastaan.

Vaalien taustalla on jatkuvasti ranskalaisten syvä kyllästyminen poliitikkojen ja puolueiden väärinkäytöksiä kohtaan. Siksi paljon voi vielä tapahtua.

Ranskan presidentinvaaleja voi syystä pitää, Saksan vaalien ohella, vuoden tärkeimpinä koko Euroopassa. Le Penin tappio ja Macronin – tai jonkun muun – voitto valaisi uutta uskoa Euroopan ja Euroopan unionin tulevaisuuteen.

Jorma Turunen

Jorma Turunen
Kirjoittaja on valtiotieteiden maisteri. Hän on
työskennellyt Kungälvissa ja Göteborgissa
Pohjoismaisen kansanakatemian rehtorina
sekä Työväen Sivistysliitossa pääsihteerinä.
Turunen harrastaa ranskalaista kirjallisuutta ja
elokuvia sekä seuraa maan yhteiskunnallista keskustelua.
Kuva: Istockphoto

Download PDF

TIETOA AIKAMERKISTÄ

Aikamerkki on Työväen Sivistysliitto TSL:n yhteiskunnallinen verkkojulkaisu ja tarina-arkisto, joka päivittyy verkossa reaaliajassa. Se katsoo maailmaa työväenliikkeen arvojen näkökulmasta ja niitä pöyhien.

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Työväen Sivistysliitto

Toimitus: Acamedia
Toteutus: Websteri Media