Korona tyhjensi teatterit ja konserttisalit.

Poikkeuksellisen ajan sivuvaikutus: puutostila

Teatterit ja museot ovat kiinni, keikat peruttu ja harrastusryhmät tauolla. Mitä kaikkea ihmiset kaipaavat ja mikä avuksi, kun mieltä virkistävän tekemisen puute ahdistaa?

Liikunta ja kulttuuri lisäävät hyvinvointia, se tiedetään. Nyt pahoinvointi lisääntyy, kun juuri ne asiat, joista moni voisi saada helpotusta koronahuolien raskauttamaan arkeensa, puuttuvat.
– Teatterissa olemme yhdessä, hengitämme samaan tahtiin näyttelijöiden kanssa. Sitä tunnetta ei korvaa mikään.

Näin kuvailee pari vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Liisa Anttonen, joka käy normaalisti miehensä Riston kanssa teatterissa keskimäärin pari kertaa kuussa. Teatteri-illat ovat heille juhlahetkiä, joissa itse esitysten lisäksi olennaista ovat niiden innoittamat keskustelut.
– Vaikka kyseessä olisi vanhakin näytelmä, usein esitys heijastaa asioita tästä ajasta ja ihmisestä. Saatamme puhua esimerkiksi tämän päivän politiikasta, suhteesta omiin vanhempiin tai omasta parisuhteesta. Jos esitys ei herätä ajatuksia, se on meille hirveä pettymys. Mutta onneksi niin käy harvoin!

Syksyllä pariskunta ehti muutaman kerran teatteriin. Heidän mielestään poikkeusjärjestelyt toimivat hyvin.

Nyt Liisa lukee paljon, Risto ulkoilee. Jokunen tv-sarja on seurattu ja konserttitaltiointi katsottu. Ne eivät kuitenkaan korvaa toisia ihmisiä, jotka liittyvät olennaisesti kaikkiin Liisan harrastuksiin.

Hänen lukupiirinsä viritteli keskustelua WhatsAppissa, mutta siitä puuttui tapaamisille ominainen rönsyilevyys.

– Pahalta tämä tuntuu. On kauhea ikävä kaikkea sosiaalista kontaktia. Samaan aikaan loppuivat vesijumppa, tanssi ja kuoroharrastus. Näen unia uimisesta ja uimahalleista, ikävöin taidenäyttelyihin.

Kuten Liisa Anttonen todistaa, kulttuuri- ja liikuntaharrastukset antavat meille paljon muutakin kuin ydinsisältönsä. Kun ne puuttuvat, kärsimme koronavajareista.

MITÄ TODELLA KAIPAAMME

Työterveyspsykologi Jari Aho kehottaa tutkiskelemaan, mitä tarpeita erilaisten toimintojen kuten harrastusten tai teatterissa käymisen taustalla on.

Kaipaammeko ryhmään kuulumista, fyysistä haastetta, iloa, uuden oppimista, rauhoittumista, elämyksiä?

Seuraava askel on miettiä, miten näitä tarpeita voisi tyydyttää, vaikka “kaikki on peruttu”.

Mistä saisi rytmiä ja rakennetta elämään, millä voisi erottaa arjen ja juhlan, mikä korvaisi sen laittautumisen ilon, kun on lähdössä teatteriin? Mitä luovaa voisi tehdä?

Aho myöntää, ettei kaikelle löydy korviketta. Päivän lehti tuntuu erilaiselta yksin kotona luettuna kuin kirjastossa tai kahvilassa.

– Vaikka istuisi hiljaa porukan keskellä, siellä voi tuntea kuuluvansa joukkoon ja saada energiaa toisista ihmisistä ja liikkeestä ympärillään.

IHMINEN TARVITSEE LAJITOVEREITAAN

Pitkään jatkuneet poikkeusolot koettelevat kaikkia. Taakka ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti.

Jari Aho nostaa esiin erityisesti yksin asuvat. Heidän arkensa on muuttunut sosiaalisten kontaktien suhteen paljon rajummin kuin niiden, jotka jakavat kotinsa jonkun kanssa.

Yksin asuville harrastusten, tapahtumien ja muiden kodin ulkopuolisten kohtaamisten merkitys on erityisen suuri. Aho rohkaisee olemaan jollain tavalla kontaktissa toisiin ihmisiin.

– Ihminen ei selviä ilman yhteyttä muihin ihmisiin.

Elämän kokonaistilanne ja kuormitus ratkaisevat, mutta henkilökohtaisilla ominaisuuksillakin voi olla merkitystä. Aho arvioi, että introvertti selviää eristyksestä keskimäärin paremmin kuin ekstrovertti. Myös siinä on eroja, kuinka kestämme epävarmuutta ja kuinka paljon kaipaamme hallinnan tunnetta.

Oloa voi helpottaa sen ääneen sanominen, että tilanne on kamala. Vaikeassa tilanteessa saa tuntea surua tai kiukkua.

– Vaaleanpunaisia laseja ei tarvitse väkisin pukea. Mutta kannattaa yrittää keskittyä niihin asioihin, joihin voi itse vaikuttaa.

Parhaimmassa tapauksessa erikoinen aika voi myös selkeyttää sitä, mikä itselle on tärkeää.

ELÄVÄ MUSIIKKI: KOKONAISVALTAISTA MIELIHYVÄÄ

– Kun kevään 2020 rajoitusten jälkeen ensimmäistä kertaa menin livekonserttiin, liikutuin miltei kyyneliin. Tajusin, miten merkittävä osa itseä oli ollut pari kuukautta tavoittamattomissa, kertoo Janne Takala, elämäntapakeikkailija.

Päihdejärjestön koordinaattori ja tohtoriopiskelija käy normaalioloissa keikoilla ja konserteissa 2-3 kertaa viikossa. Tyylilajit ovat useimmiten postpunk ja goottirock, mutta myös jazz ja klassinen musiikki maistuvat.

– Jazzissa viehättää livesoiton huumori ja muihin musiikinlajeihin verrattuna isompi ainutkertaisuuden tunne. Improvisoitua musiikkia et tule koskaan kuulemaan samanlaisena. Klassisessa taas kiinnostaa ison orkesterin sointi, ja musiikin arjesta vieraannuttava meditatiivisuus.

Korvaushoitona kovaa vauhtia kasvavaan keikkavajeeseen ovat toimineet musiikin kuuntelu, levyjen keräily ja kitaran soittaminen. Takalalla on myös hyviä kokemuksia striimatuista konserteista ja jopa festivaaleista.

– Esimerkiksi David Bowien kuoleman vuosipäivinä järjestetty juhlakonsertti kymmenine esiintyjineen oli musiikillisesti hieno ja tunteikas kokemus.

– Itä-Hollola Installaatio -yhtyeen Robert Ensio Niemistö taas on lähetellyt yhden miehiä konsertteja kotoaan läpi vuoden. Kerran konsertti keskeytyi, kun naapuri valitti metelistä kesken kaiken.

Takala tuntee hyvin verkon positiiviset mahdollisuudet, sillä hän on työssään tekemisissä netissä tapahtuvan vertaistuen ja yhteisöllisyyden kanssa. Silti musiikki on hänen mielestään hienoimmillaan elävänä.

– Usein musiikki ilmaisee sitä, mille ei muuten ihan löydä kielellistä vastinetta. Livemusiikki on tämän ilmiön virittämistä herkimmilleen. Ja toisaalta keikka on seremonia, hienoimman asian eli musiikin palvelus samassa mielessä kuin uskovaiselle jumalanpalvelus.

Elävä musiikki yleisöineen synnyttää kokonaisvaltaista mielihyvää.

– Siinä on kuulo- ja näköaistien lisäksi mukana sosiaalinen aspekti – hyvää porukkaa on olemassa, vaikka sen someuutisten kommenttiketjuja lukiessa aika helposti unohtaa, Janne Takala kuvailee.

Tulevaan hän suhtautuu optimistisesti: odottamassa on vino pino keikkalippuja.

“ETÄLIIKUNTA ON MINUN JUTTUNI”

Etätöitä koulutuskoordinaattorina tekevä Riitta Hämäläinen jaksaa asettua näyttöruudun äärelle myös vapaa-ajallaan. Vaikka veri vetää liikkumaan, aiemmin liikuntaharrastuksiin lähteminen tuntui työpäivien jälkeen työläältä. Nyt Hämäläinen on suorastaan hurahtanut nettiliikuntaan.

– Esimerkiksi tänään on puolen tunnin ryhti- ja liikkuvuusjumppa, huomenna kahvakuula ja lauantaina zumba. Työpäivien aikana osallistun ohjattuun taukojumppaan.

Hämäläinen tekee liikuntakalenterin joka viikolle.

– Kun liikkumisella on selkeä aikataulu, on liikunnasta helpompi pitää kiinni. Tykkään variaatiosta, ja etätunnit ovat mahdollistaneet uusiin lajeihin tutustumisen.

– Huomaan innostuneeni ryhmäliikunnasta, kun saan tehdä sitä yksin, hän nauraa.

Puoliso Jussi tosin liittyy välillä seuraan.

Riitta Hämäläisen mielestä on kätevää, että jumpalle voi ryhtyä omassa olohuoneessa, tablettitietokone piirongin päällä. Liikuntatuokion jälkeen pääsee ilman aikaa vieviä siirtymiä muihin askareisiin tai omaan suihkuun.

– Toivon tosi paljon, että etäliikuntatunteja jatketaan korona-ajan jälkeenkin. Tämä on minun juttuni.

Anna Paju
Kuva: Istockphoto

Share on facebook
Share on twitter
Share on email
Share on print

TIETOA AIKAMERKISTÄ

Aikamerkki on Työväen Sivistysliitto TSL:n yhteiskunnallinen verkkojulkaisu ja tarina-arkisto, joka päivittyy verkossa reaaliajassa. Se katsoo maailmaa työväenliikkeen arvojen näkökulmasta ja niitä pöyhien.

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Työväen Sivistysliitto

Vastaava toimittaja Ilkka Vuorikuru
aikamerkki@tsl.org

Toimitus: Acamedia
Toteutus: Websteri Media