Mielenosoittajien jälkiä University of Western Capen kampuksella. “Vapaus kolonialisminjälkeisestä, syrjivästä koulutuksesta”

Pienmedia taistelee eriarvoisuutta vastaan

Kati Oksman seurasi eteläafrikkalaisten mediatyöntekijöiden arkea sydän kurkussa. Pienmedia uutisoi aiheista, joita valtamedia hyljeksii.

Sininen hylsy lojuu maassa. Poimin muovihylsyn taskuuni ja näen, kun Asleigh Furlong juoksee jututtamaan kolmea naista tiilitalon rikkoutuneen ikkunan luokse. Kun katson oikealle, näen, miten Ashraf Hendrickson pujottelee 80 metrin päässä meistä mellakkavarusteisiin sonnustaneiden poliisien välissä.

Räps räps. Kuvaaja ja toimittaja tekevät työtään rutiinilla lentävistä kivistä ja kumiluoteja ampuvista poliiseista välittämättä.

Seuraan eteläafrikkalaisten mediatyöntekijöiden arkea sydän kurkussa.

On marraskuinen maanantai-iltapäivä eteläafrikkalaisessa yliopiston kampuksella. Aurinko paistaa ja 21 asteen lämpötilaa viilentää ajoittainen napakka tuulenpuuska.

Olemme saaneet tuntia aikaisemmin Twitterin kautta vinkin, että University of Western Capen kampuksella on opiskelijaprotesti käynnissä.

Olen saapunut työharjoitteluun GroundUpiin aamuyhdeksältä suomalaisen Anitan ja ruotsalaisen Kimin kanssa.

Kun päätoimittaja Nathan Geffen on ottanut meidät vastaan, esitellyt toimituksen väen ja näyttänyt meille mistä saa kahvia, naputtelemme15 minuutin kuluttua ensimmäistä juttuamme, joka käsittelee Etelä-Afrikan toimia YK:n ihmisoikeusneuvoston Afrikka-ryhmässä koskien sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Deadline jutulle on kello 11.00.

Työ tahmoo kielimuurin takia, mutta yritämme parhaamme.

Kello kahdentoista jälkeen tekstimme on vielä pahasti kesken. Kun meiltä kysytään, kuka haluaa lähteä Ashleig’n ja Ashrafin mukaan, en epäröi hetkeäkään.

UUTISIA IHMISOIKEUKSISTA

GroundUp on Nathan Geffenin luomus. Hän perusti median vuonna 2012. Ajatuksen uudesta mediasta Nathan sai työskennellessään Treatment Action Campaign -järjestössä, jonka tarkoitus on ajaa HIV- ja Aids-potilaiden oikeuksia. Omassa työssään hän törmäsi siihen, ettei heikossa asemassa olevista uutisoida riittävästi.

– Alkuperäinen tarkoitukseni oli luoda ihmisoikeuksiin keskittyvä media, joka kertoo townshipeissä ja siirtolaisvaltaisilla alueilla asuvien, potentiaalisesti haavoituttavassa asemassa olevien ihmisten, asioista. Geffen kertoo.

Alkuperäinen tarkoitus pätee yhä. Journalistista taustaa Geffenillä ei ole, mutta lahjoitusvaroin toimivalla medialla on on pitkän linjan journalisti tukenaan. Nathanin oikeana kätenä toimii Alide Dasnois.

Alide toimi Cape Timesin ensimmäinen naispuolisena päätoimittajana 2006. Nyt hän auttaa GroundUpissa 2–3 päivänä viikossa, vaikka on jo eläkkeellä. Hänellä on aikaa kertoa meille mediasta toisena harjoittelupäivänä.

– Tavoitteenamme on uutisoida niistä aiheista, joita valtamedia hyljeksii. Poikkeuksena on nyt ainoastaan nämä opiskelijamielenosoitukset, koska katsomme niillä olevan niin suurta yhteiskunnallista merkitystä, ettei niitä voi sivuuttaa, Dasnois sanoo.

Konsepti on yksinkertainen: Lahjoittajat, muun muassa erilaiset säätiöt, rahoittavat median toimintaa, mutta GroundUp tarjoaa uutisiaan ilmaiseksi valtamediaan.

– Ainoat vaatimuksemme ovat, että GroundUp saa jutuistaan tekijänoikeusmaininnan ja se, ettei juttuja lähdettäisi muokkaamaan.

Kun GroundUpin sivuilla käy kymmeniä tuhansia lukijoita viikossa, voi jokin juttu saada valtamedian kautta miljoonia lukijoita. Ihmiset ovat halunneet myös auttaa haastatteluissa ongelmista kärsivistä ihmisistä.

Esimerkiksi Khayelitshassa asuva 14-vuotias halvaantunut Palesa sai jutun suuren huomion takia uuden pyörätuolin, jonka avulla pääsee käymään koulua.

Sen lisäksi, että media kertoo heikossa asemassa olevista, se on kiinnittänyt huomiota myös siihen, millaista ainesta se rekrytoi toimitukseensa.

– Olemme rekrytoineet tietoisesti toimittajia myös eri townshipeistä. Osalla journalisteista on toki journalismin koulutusta, mutta osa on työllistynyt suoraan työharjoittelun kautta, Dasnois sanoo.

Näin lehti pääsee paremmin myös juttuaiheisiin kiinni, kun toimittajat tietävät, mitä alueilla tapahtuu.

YLIOPISTOLLA KUOHUU

University of Western Capen pihamaalla mieltään osoittaa 50 nuorta. Kun ajamme sinne, vartijat korostavat meidän liikkuvan alueella omalla vastuulla. Mietimme, mihin auton voisi parkkeerata, jottei sitä vaurioiteta.

Kumiluodit ja kivet ovat tulleet tälle toimittaja-kuvaaja -parille Etelä-Afrikan Kapkaupungissa liiankin tutuksi. Erikoisen tilanteeksi tekee ainoastaan se, että mukana on suomalainen nainen seuraamassa heidän työtään.

Kun olemme olleet paikalla noin 10 minuuttia, myös Aisleigh menee samalle puolelle aitaa poliisien ja mielenosoittajien kanssa aidan toiselle puolelle.

Minä en uskalla. Pelkään, että kiviä lentää päälle.

En ole ainoa, sillä eräs toinenkin paikalla oleva toimittaja jättäytyy kanssani kauemmas.

– Varovaisesti siellä, taaksemme jäävä Judy huikkaa Asleigh:n perään.

Lisää toimittajia ja kuvaajia saapuu paikalle koko ajan. Lasken, että meitä on ainakin neljästä eri tiedotusvälineestä.

Toimittajat käyvät tervehtimässä toisiaan ensitöikseen. Halauksia vaihdetaan. Tunnelma on välitön, jopa hyväntuulinen. Minäkin saan halauksen, vaikka olen uusi tulokas.

Opiskelijat kokoontuvat talojen päätyyn ruokatunnille. Kiviä ei enää heitellä. Myös poliisit vetäytyvät autoihinsa ruokailemaan.

Yksi toimittaja lähestyy mielenosoittajia.

– Me emme ole vihollisia, kirkkaan oranssiin liiviin sonnustautunut Daily Voicen toimittaja sanoo heille. Hän juttelee pitkän tovin paikallisen opiskelijan kanssa. Muut toimittajat eivät kuitenkaan seuraa häntä.

– Ei kukaan suostu varmaan antamaan haastatteluita, toimittajat arvelevat.

Tunnelma on rauhallinen, odottava.

Hiljaisella hetkellä kyselen toimittajilta ay-järjestäytymisasteesta ja opiskelijamielenosoituksien yleisyydestä. Ilmenee, että journalistiliittoja on useampia, mutta heidän mukaansa ne kaikki ovat aika lailla samanlaisia. Järjestäytymisaste on matala. Ashraf ja Asleigh kertovat saavat 20 päivää palkallista lomaa vuosittain. Palkkaansa he ovat ihan tyytyväisiä. Tosin läppärit ja kamerat ovat heidän henkilökohtaista omaisuutta, eikä toimituksella ole omaa autoaan käytössään.

RIKKOUTUNEITA IKKUNOITA, POLTETTUJA ROSKIKSIA

Mellakka on rauhoittunut, eikä mitään uutta enää tapahdu. Poliisiautot ajavat pois.

Meille selviää pian, mistä mielenosoituksessa on kyse. Opiskelijat ovat yrittäneet estää loppukokeiden järjestämisen.

– Ei kukaan suostu varmaan antamaan haastatteluita, toimittajat arvelevat.

Vähitellen nuoria alkaa kävellä tapahtumapaikan läpi. Kaksi tyttöä kävelee toimittajajoukkoa kohti. Toimittajat jututtavat tyttöjä ja he kertovat oman versionsa tapahtumista. Toisella tytöistä on housujen haaroissa valtava reikä.

He puhuvat kiihtyneeseen sävyyn. Heidän mukaansa syy mielenosoitukseen ei ole tyytymättömyys koulumaksuihin vaan koulun toimintaan.

– Täällä kampuksella tapahtui raiskaus viime viikolla. Meni kuusi tuntia ennen kuin poliisi tuli paikalle.

– Olemme yrittäneet tavata koulun hallintoa ja puhua ongelmista, mutta eivät olleet suostuneet, tytöt kuvailevat.

Heidän kertomuksensa tapahtumista eroaa koulun edustajien kanssa merkittävästi.

Tytöt väittävät myös, etteivät mielenosoittajat ole rikkoneet kampuksen ikkunoita, vaan poliisit hajottivat ne ammuksillaan.

– Ei tässä ollut nyt jutun aihetta, Aisleigh toteaa tunnin jälkeen. Kun on kulunut reilu tunti saapumisestamme, lähdemme takaisin kohti toimitusta.

Kaikkialla kampusalueella näkyy rikkoutuneita ikkunoita ja penkkejä, ja poltettuja roskiksia.

Tämä on hänen 20. opiskelijamielenosoituskeikka tänä vuonna.

– Joskus ollaan yötä myöden, mutta jos ei tapahdu hirveästi, niin keikka voi olla lyhytkin, hän kertoo.

Tällä kertaa ei tapahtunut hirveästi mitään.

Hänen mukaansa aseet näyttävät pelottavilta, mutta ne ovat vaan kumiluoteja.

Huoleni kivistä ei ollut kuitenkaan täysin aiheeton. Aisleigh sai viime vuonna kivestä päähänsä juttukeikalla. Hän ei kuitenkaan tarvinnut terveydenhuoltohenkilökunnan apua.

Ajamme takaisin toimistolle ja ehdin juuri sisään, kun harjoittelussa mukana olevat Kim ja Anita ovat lopettamassa.

Meitä YGAP-kurssilaisia kuljettava Yasin odottaa meitä jo alhaalla.

MISTÄ MIELENOSOITUKSET JOHTUVAT?

Etelä-Afrikassa korkeakouluopinnot ovat maksullisia. Opiskelijamellakat alkoivat lokakuussa 2015, kun Witwatersrandin yliopisto ilmoitti nostavansa lukukausimaksuja. Mielenosoitukset levisivät pian Kapkaupungin ja Rhodesin yliopistoon, josta nopeasti ympäri maata.

Vuoden 2015 mellakat päättyivät, kun Etelä-Afrikan hallitus ilmoitti, ettei maksuja nostettaisi vuodelle 2016.

Mielenosoitukset jatkuivat uudelleen 2016, kun maan korkeakoulutuksesta vastaava ministeri ilmoitti, että lukukausimaksuja vuodelle 2017 voisi nostaa seitsemän prosenttia, jättäen kuitenkin lopullisen päätösvallan korotuksista kullekin yliopistolle.

Lokakuuhun 2016 mennessä mielenosoituksista aiheutettujen aineellisten vahinkojen suuruus noussut opetuksesta vastaavan ministeriön arvion mukaan 600 miljonaan randiin eli 41,4 miljoonaa euroa.

YGAP-kurssilla puhuneen kampanjavaikuttajan mukaan lukukausimaksujen alentamisen puolesta kamppaileva FeesMustFall-kampanjaa on vaikea lopettaa, kun sillä ei ole selkeää vastuutahoa tai johtajaa.

 

Jutussa mainitut townshipit ovat asuinalueita, jonne mustat ja värilliset ihmiset sijoitettiin asumaan apartheidin aikana. Useimmat niistä ovat yhä peltilevyistä rakennettuja hökkelikyliä, joihin ei vedetty laillisia sähkö- ja vesijohtoverkostoja. Esimerkiksi Kapkaupungin Khayelitshan townshipissä asuu noin kaksi miljoonaa ihmistä.

Teksti ja kuvat: Kati Oksman
Kirjoittaja osallistui YGAP-kurssille Kapkaupungin Etelä-Afrikassa 29.10.–12.11.2016,
jonne TSL lähetti hänet muutaman muun suomalaisen kanssa. Nuorille ay-aktiiveille
suunnattuun globaalikoulutukseen osallistuu vuosittain kymmeninä nuoria eri puolilta
maailmaa. Kolmipäiväinen harjoittelu jossakin paikallisessa auttamisorganisaatiossa
on osa kurssin sisältöä.

 

Lue lisää:

Työharjoittelupaikka GroundUp ja sen tekemiä juttuja 

GroundUpin työtä voit tukea halutessasi lahjoituksella

Juttu opiskelijamielenosoituksesta

 

Download PDF

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

TIETOA AIKAMERKISTÄ

Aikamerkki on Työväen Sivistysliitto TSL:n yhteiskunnallinen verkkojulkaisu ja tarina-arkisto, joka päivittyy verkossa reaaliajassa. Se katsoo maailmaa työväenliikkeen arvojen näkökulmasta ja niitä pöyhien.

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Työväen Sivistysliitto

Toimitus: Acamedia
Toteutus: Websteri Media