Opintopiirit tuovat yhteen ihmisiä ja luovat jatkuvuutta.

Opintopiiristä barrikadeille

1960- ja 1970-luvuilla poliittiset opintopiirit kokosivat yhteen tuhansittain vasemmistoaatteesta kiinnostuneita ihmisiä. Yhdessä opiskelulla ja aktivismilla on selkeä yhteys myös 2000-luvulla.

Ensimmäiset maininnat lukupiireistä Suomessa löytyvät 1700-luvulta. Yhdessä opiskelu ja lukeminen ovat olleet alusta asti myös osa työväenliikkeen toimintaa, kerrotaan Suvi Aholan väitöskirjassa Lukupiirien Suomi: Yhteisöllistä lukemista 149 suomalaisessa lukupiirissä 2009.

Opintopiirien kulta-aikaa olivat kuitenkin 1960- ja 1970-luvut. Uusvasemmistolaiset ja myöhemmin maolaiset ja taistolaiset perustivat ympäri maata yhteensä satoja opintopiirejä ja vapaamuotoisempia keskustelukerhoja, joiden toimintaan osallistui tuhansia ihmisiä.

– 1950- ja 1960-lukujen taitteessa tapahtui historiallinen käänne, kun eri puolilla länsimaita opiskelijat ja työläiset perustivat perinteisistä työväenlehdistä erillisiä vasemmistolehtiä. Samalla perustettiin opintopiirejä ja keskustelukerhoja, jotka olivat erillään vanhoista vasemmistolaisista organisaatioista ja puolueista, kertoo kirjailija, toimittaja ja aktivisti Pontus Purokuru.

Purokuru on kirjoittanut kirjoja muun muassa aktivismista ja 1960-luvun yhteiskunnallisista liikkeistä. Hänen mukaansa opintopiireistä voi puhua myös lukupiireinä, mutta usein pääosassa oli keskustelu.

– Esimerkiksi Sosialistinen opiskelijayhdistys SOY piti vuosina 1964–1965 sarjan keskustelutilaisuuksia sosialismin ja marxilaisuuden eri klassikkoteksteistä. Niissä oli alustus, jota seurasi vapaamuotoinen keskustelu.

OPINTOPIIRILLÄ UUSIA JÄSENIÄ

Helsingin yliopiston poliittisen historian tutkijan Kimmo Rentolan mukaan vuoden 1968 jälkeiset opintopiirit jakautuivat maolaisiin ja sittemmin taistolaisina tunnetuiksi tulleiden kerhoihin. Molemmissa tavoitteena oli marxismi-leninismin opiskelu ja ideologian levittäminen.

– Kerhoissa luettiin esimerkiksi Leninin teoksia ja marxilaista kansantaloustiedettä. Maolaisille tärkeää oli Maon punaisen kirjan opiskelu, Rentola kertoo.

Kun maolaisilla kerhoja oli alle kymmenen ja toiminta sulkeutuneempaa, taistolaisille sadoista kerhoista tuli tärkeä rekrytointikanava.

– Kun taistolaisliike vuoden 1971 jälkeen vakiintui ja organisoitui, valistusjaosto yritti saattaa opintokerhoja yhtenäiseen muottiin tekemällä niille erilaisia oppaita ja monisteita. Kerhot alkoivat myös erikoistua, oli taloustieteeseen keskittyneitä opintokerhoja ja yleisempää ideologiaa käsitteleviä, Rentola sanoo.

Kerhojen toiminta alkoi 1970-luvun aikana vähitellen hiipua, kun uusien tulokkaiden virta taistolaisliikkeeseen tyrehtyi. Rentolan mukaan kerhojen toimintaa kuitenkin ohjattiin 1970-luvun loppuun asti.

PERUSTULOSTA ILMASTOKRIISIIN

Opintopiirit ja aktivismi ovat kulkeneet usein käsi kädessä myös 2000-luvulla. Pontus Purokurun mukaan hyvä esimerkki on vuonna 2006 alkanut perustulokeskustelu, joka sai alkunsa silloisesta prekariaattiliikkeestä ja Euromayday-mielenosoituksesta.

– Ajatus perustulosta työläisen henkilökohtaisena lakkokassana, joka mahdollistaa kieltäytymisen epämiellyttävistä töistä, kehitettiin prekariaattia ja prekarisaatiota käsitelleessä helsinkiläisessä opintopiirissä talvella 2006. Siinä oli mukana paljon autonomimarxismista kiinnostuneita ihmisiä, Purokuru kertoo.

Saman vuoden syksyllä järjestettiin Uuden työn sanakirja -lukupiiri, jonka lopuksi organisoitiin Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksen valtaus ja vaadittiin opintorahan muuttamista perustuloksi.

– Suomessa oli myös iso yliopistoliike, joka muun muassa vastusti uutta yliopistolakia 2009, ja jonka mielenosoituksissa oli toistatuhatta ihmistä. Sekin sai alkunsa opintopiiristä, jossa luettiin eri vuosikymmeniltä radikaalien opiskelijaliikkeiden historiaa ja tekstejä, Purokuru sanoo.

Purokuru kertoo osallistuneensa vuonna 2009 myös Sosiaalikeskus Satamassa järjestettyyn opintopiiriin, josta valmistauduttiin lähtemään Kööpenhaminan ilmastokokoukseen osoittamaan mieltä.

Viime vuosina omia yhteiskunnallisia opinto- ja lukupiirejään ovat järjestäneet esimerkiksi Maan ystävät ja suomalaisten kansalaisjärjestöjen kattojärjestö Fingo. Kirjastoissa on järjestetty ilmastolukupiirejä yhteistyössä Greenpeacen kanssa, ja Elokapinan yliopisto-osasto järjestää liikkeen periaatteita ja taustoja käsitteleviä lukupiirejä.

OPINTOPIIRI SITOUTTAA AATTEESEEN

Syitä siihen, miksi opintopiirejä on historian varrella toistuvasti järjestetty, on Purokurun mukaan useita. Erilaisille liikkeille opintopiirit ovat formaatti, joka tuo ihmiset yhteen ja luo jatkuvuutta. Opintopiireistä voi versota muita projekteja aina talonvaltauksista taideprojekteihin.

– Voi myös ajatella, että perinteisesti koulutus on eliitin luomaa, ylhäältä alaspäin etenevää sivistystä. Opintopiirit ovat olleet ihmisille hyvä tapa tulla tietoisiksi siitä, mitä varten he todella haluavat opiskella. Onko sille muitakin päämääriä kuin valtion ja työnantajien asettamat?, Purokuru sanoo.

Yksi ero historiallisten ja nykyisten opintopiirien välillä on Purokurun mukaan se, että kasvokkaiset kohtaamiset synnyttivät voimakkaampaa sitoutumista. Kun poliittinen keskustelu siirtyy yhä enemmän sosiaaliseen mediaan ja opintopiirit Zoomiin, saattaa niiden luonne muuttua.

– Digitaalisuus mahdollistaa, että kaukana toisistaan olevat ihmiset voivat opiskella yhdessä. Mutta ei keskustelun luonne ole sama videopuhelussa.

Jenni Meronen
Kuva: Istockphoto

Lisätietoa

Lukupiirien Suomi: Yhteisöllistä lukemista 149 suomalaisessa lukupiirissä 2009
Ilmastolukupiiri

Share on facebook
Share on twitter
Share on email
Share on print

TIETOA AIKAMERKISTÄ

Aikamerkki on Työväen Sivistysliitto TSL:n yhteiskunnallinen verkkojulkaisu ja tarina-arkisto, joka päivittyy verkossa reaaliajassa. Se katsoo maailmaa työväenliikkeen arvojen näkökulmasta ja niitä pöyhien.

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Työväen Sivistysliitto

Vastaava toimittaja Ilkka Vuorikuru
aikamerkki@tsl.org

Toimitus: Acamedia
Toteutus: Websteri Media