Onko kaikkien palveluiden on oltava aina saatavilla, kysyy Antti Koskela.
Kauppojen aukiolo vapautettiin vuoden 2016 alusta. Vähittäiskauppojen ja parturi-kampaamoiden aukioloa säätelevä laki kumottiin kokonaan.
Kuluttajalle kyseinen uudistus – ja monet muut sääntelyiden purkamiset – ovat herkkua. Ostoksensa voi tehdä lähes mihin vuorokaudenaikaan tahansa, ainakin suurimmissa kasvukeskuksissa.
Entä jos asiaa katsoo työntekijän näkökulmasta?
Jos palvelu on 24/7 saatavilla, se edellyttää että jonkun on oltava sitä tuottamassa. Jonkun on oltava töissä. Seuraukset ihmisen elämään ovat moninaisia.
Mihin työntekijät saavat lapsensa hoitoon myöhään illalla tai keskellä yötä? Monesti vuoropäivähoidot ovat työntekijän näkökulmasta kaukana. Varsinkin yksinhuoltajaperheissä seuraa joskus kohtuuttomia tilanteita.
On selvää, että lääkärin, kätilön, palokunnan ja poliisin on oltava saatavilla vuorokauden ympäri, vuoden ympäri. Mutta minkä kaikkien muiden palveluiden on oltava aina saatavilla? Millä periaatteilla määritellään mitkä palvelut ovat niin elintärkeitä, että niiden tulee olla aina käytettävissä? Kukaanhan ei pakota kauppoja pitämään oviaan myöhään auki, mutta kilpailun paine johtaa helposti siihen.
Yhteiskuntaa taidetaan kehittää nykyään keskiluokan ja ylemmän keskiluokan näkökulmasta. Heidän, jotka eivät joudu miettimään miten töihin pääsee sunnuntaiyönä tai mihin lapset saa hoitoon työvuoron alkaessa myöhään illalla ja viikonloppuyönä. Heidän ei tarvitse miettiä kuka on se onneton, joka on jouluaattona töissä, kun unohdettua joulukinkkua ja joululahjoja käydään ostamassa. Sukulaisten luokse joulunviettoon pääsee junalla ja bussilla aattonakin. Mutta kuka ajaa bussia ja miten hän viettää joulunsa?
Yhteiskuntaluokkien eriytyminen on edennyt jo pisteeseen, jossa harva päättäjä edes tuntee kaupassa tai liikenteessä töissä olevia ihmisiä. Kätilön tai poliisin ehkä juuri ja juuri. Päivätyössä oleva sisäsiisti keskiluokka kehittää Suomea omasta näkökulmastaan. Muistavatko he antaa painoarvoa sille, että matalammin koulutettu työntekijäkin saa viettää aikaa perheensä kanssa? Edes jouluaattona? Siitä mitä ei tunneta, ei usein välitetä.
Kauppojen aukioloaikojen vapauttamisen vaikutuksia työntekijöihin ei tarkasteltu kovinkaan paljon lainmuutosta päätettäessä. Vähintään on selvitettävä millaisia vaikutuksia uudistuksella on ollut ihmisten perhe-elämään ja onko osa-aikaisille merkitty heidän kipeästi toivomiaan lisätunteja.
Kuinka paljon pienipalkkaisten työntekijöiden on joustettava, jotta muut pääsevät kauppaan yhdeltätoista illalla? Entä jos ajatus kulkisikin toisinpäin. Minä ostaisin ruokani aikaisemmin, jotta kaupan alan työntekijöiden ei tarvitsisi joustaa niin paljon. Tarvitsenko viime hetken ostoksia vielä aattona? Tarvitsenko hampurilaista yöllä?
Kuluttajille toivotaan lisää mahdollisuuksia ja työntekijöiden arkea ja jaksamista halutaan turvata. Tavoitteissa on selkeä ristiriita. Mistä löytyy sopiva tasapaino?
Ajan hengen mukainen vastaus taitaa olla, ettei näitä asioita kuulu säädellä mitenkään. Sääntelyn purkaminen on muotia. Työntekijän hyvinvointi ja perhe-elämän järjestäminen ovat sitä ”turhaa sääntelyä” josta pyritään eroon. Vielä kymmenen vuotta sitten tilanne oli toinen.
24/7 yhteiskunnan vaikutuksien arviointiin on tarjolla tietoa. Yötyötä tai kolmivuorotyötä tekevien tiedetään menehtyvän päivätyössä olevia nuorempina. Vakavia terveysongelmia esiintyy heillä useammin ja nuorempana. Osa terveyshaitoista on yllättäviäkin: pitkäaikaisen yötyön on todettu vaikeuttavan raskaaksi tulemista, perheen arki menee helposti solmuun sekä univaikeudet.
Monella alalla vuorolisät ovat kohtuullisia, mutta korvaavatko ne todella menetetyt elinvuodet ja vuorotyön sotkeman elämänrytmin täysimääräisesti? Ehkä kaikkea ei voikaan korvata rahalla, vaan asiat pitäisi päättää lainsäädännöllä toisin.
Monessa työssä vuorotyö on selviö eikä sille voi mitään. Kätilöä ja poliisia tarvitaan aina. Mutta tarvitaanko kynsihoitoa, parturia tai ruokakauppaa? Tulisiko aukioloaikalain sittenkin rajoittaa niiden palveluiden saatavuutta, jotka eivät ole hyvinvoinnille tai turvallisuudelle ympärivuotisesti välttämättömiä. Vastaus on kovin subjektiivinen mutta selvä. En tarvitse kynsihoitoa yöllä. Työntekijä on leponsa ansainnut.
Antti Koskela
ekonomisti,
Helsingin SDP:n 1. varapuheenjohtaja,
pienipalkkaisten naisten puolella,
pienen pojan isä
1 Comment
Jos mietitään esimerkin 24/7-ruokakauppaa, niin nähdäkseni niiden syntymisen ajurina ei ole ollut kilpailu, vaan kysyntä kuluttajien suunnalta. 24/7-ruokakauppa palvelee nimenomaan pienipalkkaisia vuorotyöläisiä: myyjiä, taksikuskeja, poliiseja, ravintolatyöntekijöitä ym. joiden työvuorot päättyvät myöhään illalla tai yöllä. Se, ettei vuorotyöläisen tarvitse suunnitella elämäänsä (ja ostoksien ajoitusta) samoin kuin 9-17 vuoroa tekevät, helpottaa elämää. Nimimerkillä, kokemusta on.
Ihmiset ovat myös kovin erilaisia. Joulu ei ole kaikille pyhä, ja monet hyppivät riemusta tehdä hyvin tuntilisiä kerryttäviä pyhä- ja yövuoroja. Mielestäni aukioloaikojen säännöstely nimenomaan suosii perinteistä 9-17 työluokkaa vuorotyöläisen kustannuksella.