Kaikille yhteiset vessat yleistyvät myös työyhteisöissä. Osassa työpaikkoja tämä herättää vastustusta.

Oikeus olla oma itsensä

Yhteiset vessat ärsyttävät ja kahvipöytäkeskusteluissa heitetään homovitsejä. Miksi sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöihin kuuluvan työkaverin kohtaaminen on edelleen osassa työyhteisöjä hankalaa?

Suomessa jokaisen pitäisi saada olla työpaikalla oma itsensä. Käytäntö on kuitenkin usein toinen.

– Suomessa vain kahdeksan prosenttia sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöihin kuuluvista on töissä täysin avoimia itsestään, Setan koulutusasiantuntija Henrietta Pihlaja kertoo.

Salailu vie kuitenkin valtavasti energiaa, sillä sosiaalinen elämä on osa työpaikan arkea.

– Ihmiset viettävät ison osan elämästään työpaikalla, jossa tulee juteltua paljon muutakin kuin työasioita. Jos ei pysty avoimesti puhumaan esimerkiksi viikonloppusuunnitelmistaan tai siitä, mitä tekee perheen ja kumppanin kanssa, antaa se itsestä vääränlaisen kuvan ihmisenä. Se voi johtaa myös sosiaalisten tilanteiden välttelyyn.  Myös oma persoonallisuus voi näyttäytyä työkavereille erilaisena, jos pitää koko ajan stressata sitä, mitä voi sanoa.

Salailu voi vaikuttaa myös mielenterveyteen.

– Jos ei pysty esimerkiksi käyttämään haluamaansa nimeä, niin totta kai se aiheuttaa valtavaa pahaa oloa. Ja jos jatkuvasti kuulee muilta ikävää puhetta omaa viiteryhmä kohtaan voi alkaa itsekin ajatella itsestään, että on huonompi kuin muut.

Kun työntekijä voi työyhteisössä olla oma itsensä, hän pystyy antamaan työlleen parhaansa. Se kuitenkin edellyttää, että ei joudu kuuntelemaan loukkaavia vitsejä tai pelkäämään, että omaa sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista ei kunnioiteta. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että työpaikalta löytyy jokaiselle sopiva vessa ja pukeutumistilat, jos työpaikalla pitää vaihtaa vaatteita.

KUNNIOITA TOISTA

Vuoden 2015 tasa-arvolain muutoksen jälkeen sukupuolineutraalit unisex-vessat ovat yleistyneet sitä mukaa, kun vanhoja tiloja on remontoitu. Monella työpaikalla erityisesti yhteiset vessat kuitenkin herättävät ärtymystä.

Henrietta Pihlaja muistuttaa, että on muitakin kuin naisia tai miehiä ja jos toinen sanoo, että ei ole nainen tai mies, se pitäisi hyväksyä. Valtaosa ihmisistä kokee olevansa sitä sukupuolta, joka hänelle on syntymässä määritelty, mutta osalla on toisin.

– Sukupuolisensitiivisyys ei ole sukupuolen kieltämistä vaan se tarkoittaa sen tiedostamista, että me emme voi päätellä toisen puolesta hänen sukupuoltaan. Perinteiseen sukupuolinormiin liittyy usein myös vahva hetero-oletus, minkä vuoksi on sensitiivistä muistaa, ettei myöskään toisen seksuaalista suuntautumista voi tietää ulkonäöstä.

ESIHENKILÖ NÄYTTÄÄ MUILLE ESIMERKKIÄ

Pihlajasta olisi hyvä, että koko työyhteisö saisi laajempaa koulutusta sukupuolisensitiivisyydestä, koska mikään ei muutu sormia napsauttamalla. Erityisesti esihenkilöillä on paljon valtaa siihen, miten tervetulleiksi työyhteisöön vähemmistöjen edustajat itsensä kokevat.

– Esihenkilö voi itse pyrkiä avoimeen puheeseen ja yleisellä tasolla puhua positiivisesti moninaisuuteen liittyvistä asioista sekä vaivihkaa epäformaaleissa keskusteluissa viestiä, että moninaisuus on työyhteisössä hyväksytty.

Pihlaja kehottaa kiinnittämään huomiota myös esimerkiksi työpaikalla olevaan kuvastoon.

– Jos siellä näkyy kuvia onnellisista perheistä, niin ovatko ne aina heteroperheitä. Ja jos työpaikalla ei ole jostakin syystä mahdollista ottaa käyttöön unisex-vessoja, uuden työntekijän perehdyttäjä voi pahoitella asiaa ja sanoa, että tämä on asia, jonka haluaisi muuttaa, mutta johon ei itse valitettavasti pysty vaikuttamaan.

Tällaisilla pienillä teoilla voi osoittaa, että työyhteisössä kunnioitetaan kaikkia.

HUOMAA OMAT ETUOIKEUTESI

Asenteet muuttuvat hitaasti ja periytyvät ajattelutapana sukupolvelta toiselle. Yksi syy löytyy historiasta. Esimerkiksi homoseksuaaliset teot luokiteltiin rikokseksi vuoteen 1971 asti ja sairaudeksi vuoteen 1981.

– Jos omassa nuoruudessa homous oli rikos, ei ole ihme, jos ymmärrystä kaikkia kohtaan ei riitä.  Ja jos on aina ajatellut, että on vain naisia ja miehiä, joiden kuuluu olla yhdessä, ja tämä on vallitseva näkemys esimerkiksi elokuvissa ja tv-sarjoissa, niin silloin näkee maailman samoin. Kun joku sitten tästä poikkeaa, sen voi kokea uhkaavan omaa maailmankuvaa, Henrietta Pihlaja toteaa.

Moni saattaa lisäksi kokea maailman jo riittävän tasa-arvoiseksi, eikä osaa kyseenalaista omia etuoikeuksiaan.

Pihlaja kehottaa katsomaan asioita kolikon toiselta puolen.

– Jos vaikka itse heteromiehenä ärsyyntyy siitä, että feministit heittävät heteromiehistä vitsiä niin voi ehkä vähän yrittää miettiä sitä, miten vähemmistöistä on heitetty vitsiä paljon pidempään. Jos vitsit itsestä eivät tunnu mukavilta, miksi olisi ok vitsailla muista?

KOHTAA TOINEN AVOIMIN MIELIN

Vaikka työelämään siirtyvillä vähemmistönuorilla voi olla helpompaa kuin aiemmilla sukupolvilla, nuoristakin osa salailee identiteettiään.

– Paljon riippuu siitä, miten muu ympäristö hänet kohtaa ja onko hän saanut olla lapsuudesta asti sitä mitä on. Tämä kaikki vaikuttaa siihen, miten avoin pystyy olemaan töissä, Henrietta Pihlaja sanoo.

Myös työpaikoissa on eroja. Jos työpaikalla on esimerkiksi naisille ja miehille omat työvaatteet ja uuden työntekijän oletetaan pukeutuvan oletetun sukupuolensa mukaisiin vaatteisiin, viestii se, että siellä ei ehkä voikaan olla samalla lailla oma itsensä kuin mitä muuten olisi.

Vähemmistöön kuuluvan työkaverin Pihlaja kehottaa kohtaamaan avoimin mielin. Vaikka sukupuoli-identiteetteihin liittyvä puhe vilisee termejä ja käsitteitä, jotka eivät ole kaikille tuttuja, mokaamista sanojen kanssa ei kannata pelätä, hän ohjeistaa.

– Sama pätee myös siihen, jos esimerkiksi olettaa miespuolisella työkaverilla olevan tyttöystävän ja työkaveri korjaakin kumppanin olevan mies tai muunsukupuolinen. Silloin voi myöntää tehneensä mokan ja sanoa ääneen, että anteeksi kun oletin.

Natasha Petrell
Kuva: Pexels

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

TIETOA AIKAMERKISTÄ

Aikamerkki on Työväen Sivistysliitto TSL:n yhteiskunnallinen verkkojulkaisu ja tarina-arkisto, joka päivittyy verkossa reaaliajassa. Se katsoo maailmaa työväenliikkeen arvojen näkökulmasta ja niitä pöyhien.

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Työväen Sivistysliitto

Vastaava toimittaja Ilkka Vuorikuru
aikamerkki@tsl.org

Toimitus: Acamedia
Toteutus: Websteri Media