Ilmastonmuutos ei johdu ainoastaan liian suurista hiilipäästöistä tai kuluttajista, jotka haluavat aina vain uusia mukavuuksia arkeensa. Kaiken takana on ahne kapitalismi.
Naomi Klein rikkoo urakalla myyttejä. Kaunis nainen paneutuu huolellisesti taustoihin, tekee kenttätyötä ja kertoo ymmärrettävästi ilmiöiden ja tapahtumien kulun. Menestynyt tietokirjailija Klein saa lukijan ja katsojan ärsyyntymään ja samanaikaisesti ajattelemaan.
Ensi ilmestyi No logo. Kirja sai maailmanlaajuisen julkisuuden ja Klein ponnahti globaalisaatiokriittisten kansalaisliikkeiden suosikiksi. Kirja ruoti jättiyhtiöitä, joiden tuotteet valmistetaan halvalla kehitysmaissa. Julkaisun luettuaan moni ihmetteli kenkiensä ja farkkujensa alkuperää.
Sitten Klein tarttui rahavirtojen liikkeisiin ja kirjoitti Tuhokapitalismin nousun, josta tuli myös menestys. Hän kuvasi kuinka kapitalismi käyttää sodista, terrori-iskuista ja luonnonkatastrofeista seuraavaa sekasortoa hyväkseen.
Nyt Naomi Klein liikkuu Avi Lewisin tekemässä Tämä muuttaa kaiken -dokumentissa mantereelta toiselle ja avaa katsojalle ympäristökatastrofien taustoja. Hän liikkuu yhtä tottuneesti Kanadan intiaanien joukossa kuin Kreikan Halkidikin kylillä tai Intian väentungoksessa. Kleinin rauhallinen kertoja-minä kuorii ympäristötuhon syyt kerros kerrokselta ja paljastaa monikansallisten jättiyritysten tarkoitusperät katsojan arvioitavaksi.
Ota tai jätä. Lopputulos on kumminkin se, että kyynisinkin katsoja miettii illalla omakotitalossaan millaisilla keinoilla voisi alentaa lämmityskuluja.
RAUTATEITÄ EI PIDÄ YKSITYISTÄÄ
Kymmenvuotisen historiansa aikana Lens Politica -tapahtuma on käsitellyt useita yhteiskunnallisia aiheita. Valtavirran ulkopuolella oleva tapahtuma nostaa ilmiöitä esille näyttämällä dokumenttielokuvia sekä järjestämällä näyttelyitä ja keskusteluja. Pariisin ilmastokokouksen alla Lens Politica esittää Lewisin ja Kleinin dokumentin Tämä muuttaa kaiken (90 min). Samanaikaisesti Into on julkistanut Naomi Kleinin samaa nimeä kantavan kirjan suomennoksen.
Klein asettaa kirjassa ja dokumentissa kapitalismin ja ilmaston vastinpareiksi. Ilmastonmuutos kiihdyttää taloutta. Yritykset pureutuvat konservatiivisiin ratkaisuihin sen sijaan, että etsisivät rohkeasti ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja.
Kirjassaan Klein peräänkuuluttaa demokraattista työkalupakkia puhuessaan talousjärjestelmän uudistamisesta, hiiliverosta, päästökaupoista tai työpaikoista.
Uusiutuva energia luo fossiilienergiaa enemmän työpaikkoja suhteessa tuotetun energian määrään, Klein kirjoittaa. Markkinat itsessään eivät niitä luo, kyse on myös poliittista valinnoista.
Kun useassa maassa yksityistetystä rautatieliikenteestä vastaavat yritykset supistavat palveluitaan hetkellä, jolloin ilmastokriisin välttämiseksi pitäisi puolestaan laajentaa vähähiilisiä liikennevaihtoehtoja, Klein vaatiikin junaliikenteen palauttamista julkiseksi.
Lukijalle tulee mieleen, että pitäisikö kansalaisjärjestöjen tai eduskunnan oppositiopuolueiden kutsua Naomi Klein keskustelemaan liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin kanssa?
SUOMI SAA OSANSA
Hauraat alueet kuten napamantereet ovat olleet viime aikoihin saakka suojassa liialliselta hyväksikäytöltä. Nykyteknologia tuo ne ulottuville. Jorma Ollilan aiemmin luotsaama Shell aloitti jokunen vuosi sitten öljynporauksen Antarktiksella. Suomalainen jäänmurtaja lähti kritiikin saattelemana raivaamaan väylää. Nyt hanke on toistaiseksi lepäämässä, mutta jatkossakin Suomi joutunee vetämään linjaa siitä, onko se osaltaan mukana syrjäisten ja herkkien alueiden valloituksessa.
Kirjan kuusisataa kaksikymmentäkaksi sivua käsittelevät ympäristöriskejä ja yritysten toimia paljastavalla tavalla, mutta aivan kuten dokumenttikin, Klein antaa lukijalle toivoa.
Hän luottaa kansaisten valveutuneisuuteen ja ruohonjuurella tapahtuvaan liikehdintään. Historian kulku osoittaa, että vahvat kansalaisliikkeet voivat heiluttaa jättiyrityksiä ja ovat muutoksen avaimia.
Minkähänlaisen tarinan Naomi Klein kertoisi Suomesta, maasta joka ylpeilee huipputeknologiallaan ja samanaikaisesti vannoo ydinvoiman nimeen. Tai Talvivaarasta.
Merja Leskinen
Kuva: Pekka Kaipainen
Lue lisää jutun aiheista
