Aarne Nopsanen, Keskiviikkokerho, 1959, öljy kankaalle, UMP-Kymmenen kulttuurisäätiö
Aarne Nopsanen, Keskiviikkokerho, 1959, öljy kankaalle, UMP-Kymmenen kulttuurisäätiö

Muuttuva työ ja uudenlaiset työn kuvat

Taiteessa dynaamisten, lihaksikkaitten työmiesten esittämisen tilalle ovat tulleet pysähtyneet istumakuvat naisista ja miehistä sisätiloissa. Jussi ei enää heiluta kuokkaansa ja työvälineenä on tietokone.

Amos Andersonin taidemuseon näyttely Työtäkö? Työn muuttuvat kuvat tukkijätkästä pätkätöihin pohtii, miten työelämä on muuttunut sadassa vuodessa.

– 1900-luvun alusta nykypäivään tultaessa suomalaisen työelämän kaksi suurinta murrosta ovat olleet muutto maalta kaupunkiin ja naisten mukaantulo palkkatyöhön. Varsinainen kaupungistuminen tapahtui Suomessa myöhään, vasta 1960-luvulla. Samalla toimistotyön ja julkisen sektorin talouden työpaikkojen määrä kasvoi merkittävästi, Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Mikko Jakonen kertoo. Hän on mukana Tekesin Hyve-projektissa, joka tutkii työn muutosta.

Jakonen muistuttaa, että pohjoismainen hyvinvointivaltio on mahdollistanut naisten täysipainoisen mukaantulon palkkatyöhön. Työtäkö?-näyttelyssä naisten työ kotona lapsia hoitamassa on huomioitu hienosti tuomalla mukaan 1900-luvun alun äiti-kuvia, joita ei yleensä mielletä työn kuvauksiksi. Ne rinnastuvat kiinnostavasti esimerkiksi Tuomo Mannisen kätilöitä kuvaavaan valokuvateokseen. Nyky-yhteiskunnassa naiset tekevät paljon palkallista hoivatyötä.

”Nykytyön merkityksiä voisi paremmin kuvata abstraktin kuin esittävän taiteen keinoin.”

Näyttelyn koonnut kuraattori, taiteilija ja taiteentutkija Jyrki Siukonen kertoo, että näyttelyn teokset ovat pääosin Suomalaisten Taidesäätiöiden kokoelmista. Omistajat ovat usein pankkeja, vakuutusyhtiöitä ja paperitehtaita. Tämä rajasi näyttelyn antamaa kuvaa työstä. Mukaan kutsuttiin muutama nykytaiteilija, jotta näyttely ulottuisi tähän päivään.

Fyysistä työtä kuvaavissa teoksissa, sekä maalauksissa että veistoksissa, näkyvät 1900-luvun alkupuolella samat asennot, joita harjoiteltiin anatomian ja piirtämisen opinnoissa.

– Tukkilaishahmo oli erittäin suosittu, varsinkin paperitehtaiden säätiöiden kokoelmissa. Tehtaat tilasivat usein tukkilaiskuvia, koska ne kertoivat metsäalan tarinaa mytologisoidun hahmon kautta. Kuvat olivat myös isänmaallisia, sillä metsästä nousi Suomen vauraus, Siukonen sanoo.

TAITO JA TIETO TYÖVÄLINEINÄ

Maatalousyhteiskunnassa taidot opittiin kotona ja kaikki tarvittava valmistettiin itse. Työntekijät osasivat tehdä sellaista, mitä johtajat eivät osanneet. Tehtaassa kaikki muuttui.

– Tehdastyössä tieto luiskahti johtajille. He opastivat työntekijät koneiden käyttöön, eikä työntekijän aiemmin opituilla taidoilla ollut väliä, Mikko Jakonen selittää.

Toisen maailmansodan jälkeen ammattikoulutus alkoi kuitenkin kehittyä ja monialaisten maaseudun työmiesten tilalle tulivat erikoistuneet työntekijät. Tehdastyön harmaan työläismassan aika oli Suomessa hyvin lyhyt.

– Tietotekniikka muutti fordistisen tehtaan jälkifordistiseksi, ja tehdastyöstäkin tuli viimeistään 1990-luvulla tietotyötä, jossa tieto- ja kommunikaatiovirran kulku on tärkeää, Jakonen jatkaa.

Fordin tehtaat tunnettiin 1900-luvun alussa juuri liukuhihnatuotannosta. Jälkifordistisessa tehtaassa työntekijöitä tarvitaan vähemmän ja laitteet perustuvat tietotekniikkaan. Tukkijätkällä on taideteoksissa kädessään keksi ja maamiehellä viikate tai vasara, mutta tietokoneen eteen kyyristynyt työntekijä ei ole kovin kuvauksellinen.

– Tietokone ja puhelin ovat tärkeitä työvälineitä, mutta niitäkin tärkeämpi on nykymaailmassa työntekijän oma persoona. Sen avulla luodaan verkosto ja päästään käsiksi tietoon. Toimistotyöntekijöistä on tulossa yhä useammin itseohjautuvia yrittäjiä, jotka myyvät osaamistaan. Mobiililaitteiden myötä toimistossa ei enää tarvitse istua, mutta sinne kokoonnutaan tapaamaan työtovereita ja vaihtamaan ideoita, Jakonen pohtii.

TILAUSTÖITÄ JA KUVIA VALLASTA

Monet näyttelyn töistä ovat tilaustöitä, eivätkä Jyrki Siukosen mukaan välttämättä edusta taiteilijan omaa taiteellista visiota.

– Jätimme näyttelyn ulkopuolelle paljon maalauksia tehtaista ja niiden johtajista. Johtajien muotokuvat ovat harvoin taiteellisesti kiinnostavia. Tehdastyöntekijöitä kokoelmien teoksissa kuvattiin vähän, investointeja sitäkin enemmän. Kiinnostava teos hierarkian kuvaamisen kannalta on Aarne Nopsasen ”Keskiviikkokerho” vuodelta 1959, johon on kuvattu kaikki tuon ajan suurimmat talouselämän ja politiikan vaikuttajat, Siukonen toteaa.

UPM-Kymmenen Kulttuurisäätiön omistamassa ”Keskiviikkokerhossa” seisoo ja istuu pysähtyneesti miehiä harmaissa puvuissaan. Vallan kärkeen ei ole päässyt yhtään naista.

DUUNARI-TAITEILIJAT KUVAAVAT HARVOIN TYÖTÄ

– Nykyisin työn kuvaaminen ei ole suosittua taiteessa. Toisaalta monen työ on muuttunut sellaiseksi, että sen tekemisessä ei ole muuta tunnistettavaa kuin tietokone. Ehkä nykytyön merkityksiä voisi paremmin kuvata abstraktin kuin esittävän taiteen keinoin. Työ ei enää tapahdu konkreettisessa paikassa vaan ajatuksissa, Siukonen pohtii.

Taiteilijat eivät suinkaan ole vieraantuneet ”oikeasta työstä”, sillä moni taiteilija rahoittaa taiteen tekemisen pätkätyöllä, kuten siivoamalla. Taiteilijuus on aina ollut epätyypillistä työtä, mutta tänä päivänä sen hohdokkuus on hävinnyt.

– Taiteilijan aseman yhteiskunnallinen muutos on suuri. Pohdin näyttelyä kootessani työn muutosta myös oman sukuhistoriani kautta. Isoäitini muutti maalta kaupunkiin tehdastyöhön, vanhempani olivat työväkeä ja itse olen sukuni ensimmäinen henkisen työn tekijä, Siukonen toteaa.

Hän heittää pallon seuraavaksi näyttelyn katsojille.

– Näyttelyn teokset keskustelevat keskenään ja näyttely on taideteos itsessäänkin. Jokainen voi jatkaa työn muutoksen pohdintaa omassa päässään ja sijoittaa oman työnsä tähän jatkumoon. Katsoja voi miettiä, miten hänen työtään voisi kuvata taiteessa.

Teksti: Päivi Brink
Kuvat: Amos Andersonin taidemuseo

 Työtäkö? Työn muuttuvat kuvat. Tukkijätkästä pätkätöihin. Amos Andersonin taidemuseossa 17.8.2015 asti. Yrjönkatu 27, Helsinki.

Lue lisää:

Amos Andersonin taidemuseo 

Download PDF

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

TIETOA AIKAMERKISTÄ

Aikamerkki on Työväen Sivistysliitto TSL:n yhteiskunnallinen verkkojulkaisu ja tarina-arkisto, joka päivittyy verkossa reaaliajassa. Se katsoo maailmaa työväenliikkeen arvojen näkökulmasta ja niitä pöyhien.

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Työväen Sivistysliitto

Toimitus: Acamedia
Toteutus: Websteri Media