Marraskuu, joka käynnisti muutoksen

Marraskuun liikkeen merkittävä perintö näkyy monissa vähäväkisten etujärjestöissä.

Vilho Virtanen vietti itsenäisyyspäivää edeltävän yön Hietalahdessa, tyhjänpuoleisessa kaupungin roskalaatikossa, koska hänellä ei ollut kotia eikä työtä.

Oli talvi 1967, ja Pohjoiselta Makasiinikadulta oli purettu iso yömaja. Yli 500 yömajan asukasta joutui taivasalle, koska korvaavia tiloja ei ollut. Edeltävissä loka-marraskuisissa pakkasöissä 44 asunnotonta miestä Helsingissä oli paleltunut kuoliaiksi.

Vilho Virtasta haastateltiin 6.12.1967 Kansan Uutisten jutussa, joka kertoi asunnottomien itsenäisyyspäivän juhlasta Etelä-Suomalaisen osakunnan tiloissa. Tilaisuuden oli järjestänyt kuukautta aiemmin perustettu Marraskuun liike, ja siihen saapui noin 500 asunnotonta.

Liikkeen aktiivit, kuten Riitta Suominen ja Ilkka Taipale, olivat etsineet ”puliukkoja” sekä öisin että päivisin esimerkiksi Ruoholahdessa, joka oli silloin pimeää satama-aluetta.

– Jaoimme Ilkan kanssa monisteita ja kutsuja juhliin. Minä kävin myös kaikissa Helsingin yömajoissa, Riitta Suominen kertoo.

Marraskuun liikkeen ansiosta asunnottomille avattiin vielä samana vuonna Liekkihotelli entisessä Suomen Väri- ja Vernissatehtaan varastossa, jota alettiin myöhemmin kutsua Lepakkoluolaksi.

Suominen tuli Marraskuun liikkeen perustavaan kokoukseen 7.11. suoraan Vietnamin sodan vastaisesta mielenosoituksesta. Hän oli 24-vuotias sosiologian opiskelija ja toimi Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan hallituksessa, Yhdistys 9:ssä sekä Sadankomiteassa.

– Siinä ajassa oli suurta myötäelämistä ja avautumista.

KONTROLLOIVA 50-VUOTIAS SUOMI

Suomi oli ollut itsenäisenä 50 vuotta. Sodan vaurioittamassa maassa heikoimmista haluttiin pitää huolta, mutta menetelmät olivat nykyisiin verrattuina rajuja ja mielivaltaisia. Vähäväkisimpiä kontrolloitiin ja ”pakkohuollettiin”.

Suomen vankiluku oli noin kolminkertainen muiden Pohjoismaiden lukuihin verrattuna. Vangit saatettiin eristää yli viikoksi vesileipäkuurille. He eivät saaneet äänestää, järjestäytyä eivätkä käydä lomilla. Sellien käymäläastiat saattoivat olla sata vuotta vanhoja, ja hammashuolto tarkoitti vain hampaiden poistoja.

Toisaalta vangit tiesivät vapautuvansa määräajan kuluttua. Psykiatristen laitospotilaiden sekä koulukotilasten ja -nuorten vapaus voitiin riistää määräämättömäksi ajaksi, eikä niitä vapausrangaistuksia ollut säätämässä yksikään juristi.

Homoseksuaalisuus oli rikollista vuoteen 1971 saakka, samoin raskauden keskeytys sosiaalisin perustein ennen vuotta 1970.

MUUTOS LÄHTI KOULUTETUISTA

Koulutetut suuret ikäluokat olivat 1960-luvulla suuri muutosvoima. Marraskuun liikkeessä oli juristeja kuten Lars D Eriksson, medisiinareita kuten Claes Andersson sekä Ilkka ja Vappu Taipale, tai sosiologeja kuten Klaus Mäkelä.

– Meillä oli innostavia opettajia, jotka panivat ajattelemaan maailman uusiksi: Erik Allardt, Elina Haavio-Mannila, Kettil Bruun…, Suominen muistelee.

Hän nostaa kassistaan Lars D. Erikssonin toimittaman pamfletin Pakkoauttajat, joka julkaistiin jo keväällä 1967 eli ennen liikkeen perustamista. Sen kirjoittajissa olivat esimerkiksi Klaus Mäkelä, Kettil Bruun, Pirkko Sirén, Jacob Söderman, Christer Kihlman sekä Taipaleet.

– Pakkoauttajat oli koko liikkeen perusteos.

Psykiatri ja kirjailija Claes Andersson oli perustamassa Marraskuun liikettä. Hänen sydäntään lähinnä olivat mielenterveyspotilaat, joilla oli erittäin huono oikeusturva.

Psykiatri ja kirjailija Claes Andersson.

– Nykyisin on onneksi selvät säännöt: Jos ihminen pannaan pakkohoitoon, pitää kahden lääkärin olla asiasta yksimielisiä, ja sairaalassa pitää tarkkailla ja todeta, jatkuuko hoitotarve, Andersson sanoo.

Vuonna 1969 Marraskuun liike järjesti Mielenterveysviikon ja sitä ennen eli 1968 Vankilaviikon.

– Meillä kaikilla oli valvottavanamme vapautuneita vankeja, jotka onnistuivat joskus huijaamaan meitä. He olivat ovelampia kuin me sinisilmäiset idealistit, Andersson muistelee hymyillen.

Tekemisestä ei ollut pulaa. Järjestettiin paneelikeskusteluja, mielenosoituksia ja teemaviikkoja. Aktiiveja haastateltiin radiossa ja televisiossa.

– Painoimme kirjoja omassa pienessä kellaripainossamme Katajanokalla, Claes Andersson kertoo.

LIIKKEEN PERINTÖ ELÄÄ

Kun Riitta Suominen valittiin kriminaalihuoltokomiteaan, oli moni muukin liikkeen aktiivi päässyt tositoimiin luomaan parempaa maailmaa. Niin sanotut yhden asian liikkeet olivat tehneet tehtävänsä, kun niiden esiin nostamia ongelmia alettiin ratkoa valtiollisella tasolla.

Marraskuun liikkeen merkittävä perintö näkyy monissa vähäväkisten etujärjestöissä. Mielenterveyspotilaat läheisineen perustivat uudistusmielisten ammattilaisten kanssa Mielenterveyden keskusliiton vuonna 1971. Seksuaalivähemmistöt perustivat Toisen säteen ryhmän vuonna 1967. Se lakkautettiin Yhdistysrekisterin epäilysten vuoksi, ja tilalle perustettiin Psyke ry, jonka pohjalle syntyi 1974 Seksuaalinen tasavertaisuus ry eli Seta.

Vailla vakinaista asuntoa VVA ry perustettiin vasta 1980-luvulla, mutta sekin antaa historiassaan tunnustusta Marraskuun liikkeelle.

Mitkä Marraskuun liikkeen teemat ovat edelleen ajankohtaisia? Liikkeen perustajajäsen, psykiatri ja kirjailija Claes Andersson keskustelee videolla nuoremman polven edustajan, Työväen Sivistysliiton koulutuspäällikön Inari Juntumaan kanssa. Katso video tästä.

Tiina Pelkonen
Kuvat: Mikko Taipale ja Tiina Pelkonen

Download PDF

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin

TIETOA AIKAMERKISTÄ

Aikamerkki on Työväen Sivistysliitto TSL:n yhteiskunnallinen verkkojulkaisu ja tarina-arkisto, joka päivittyy verkossa reaaliajassa. Se katsoo maailmaa työväenliikkeen arvojen näkökulmasta ja niitä pöyhien.

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Toimitus: Acamedia
Toteutus: Websteri Media