Keskustelu työajasta on ylipolitisoitunut

Taitamattomalla politikoinnilla voidaan sotkea asioita, joita on totuttu ratkaisemaan neuvotellen, sosiologian yliopistolehtori Mika Helander kirjoittaa.

Työaikakeskustelu on ollut yhteiskuntapolitiikan keskiössä jo jonkin aikaa. Työnantajat ovat peräänkuuluttaneet tuottavuuden ja kilpailukyvyn lisäystä työaikoja pidentämällä. Keskustelu ei ole perustunut vallitseviin tosiasioihin, vaan siinä on muodostunut erilaisia myyttejä kuten, että suomalaisten työaika olisi muita maita lyhempi (Helander, Levä & Saksela-Bergholm, tulossa *). Myyttien avulla on voitu muokata poliittista päiväjärjestystä ja toteutettu ”vaihtoehtoisten faktojen” politiikkaa.

Vaikean syntyprosessin läpikäynyt Kilpailukykysopimus (Kiky) on keskeisiltä osin työaikoja koskeva sopimus. Kikyssä sovittiin työaikojen pidennyksestä, jolla on myös sukupuoli- ja perhepoliittisia seurauksia. Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on mitä suurimmassa määrin työaikoihin liittyvä kysymys.

EK ja Suomen yrittäjät ovat ajaneet vuosittaisiin työaikoihin 100 tunnin lisäystä. Tämä olisi paluuta menneeseen, sillä jo 1980-luvulla oltiin sovittu työajan vastaavasta lyhentämisestä, mikäli viikkotyöaika oli 40 tuntia.

Poliittinen keskustelu työajoista on ollut yksinkertaistavaa ja Sipilän hallitus on ajanut harkitsemattomasti työnantajien lisäyspyrkimyksiä. Juha Sipilän hallitus pyrki jo keväästä 2015 saakka saamaan aikaiseksi kokonaistyöajan pidennyksen. ”Pakkolaeissa”, joita Sipilän hallitus esitti, oli tavoitteena pidentää työaikaa poistamalla arkipyhiä, lyhentämällä vuosilomia ja asettamalla ensimmäisen sairauspäivän karenssi. Myös sunnuntailisien leikkaaminen on ollut tavoitteena. Näistä esityksistä palkansaajajärjestöt ottivat voimakkaasti etäisyyttä, ja esimerkiksi Insinööriliiton puheenjohtaja Porokari esitti päinvastoin työajan lyhentämistä (Demokraatti 9.6.2015; Demokraatti 1.6.2015).

Hallitus ja EK ovat luulleet, että suora lisäys työajassa merkitsee tuottavuuden ja kilpailukyvyn paranemista. Näin olikin teollisuusyhteiskunnan aikakaudella, mutta nykyisessä informaatioyhteiskunnassa, jossa useimmat työt vaativat joustavaa tietoteknistä prosessinhallintaa, tällaista yhtälöä ei ole. Oleellista tuottavuuden kannalta on työtunnin laatu (Antila, tulossa).

TUOTTAVUUS EI RIIPU TYÖAJOISTA

Poliittisten toimijoiden esitykset on perusteltu vertailemalla tilastollisia keskiarvoja eri maissa (ks. Ahtela 2015, 11–12). Tällaisella lähestymistavalla ei voida hahmottaa nykytyöelämän tietovaltaistumista, pirstaloitumista ja monipuolistumista, jossa enemmän aikaa työnteolle harvoin merkitsee parempaa tuottavuutta tai laatua.

On myös väitetty, että Suomessa tehdään lyhyempää työpäivää kuin muualla (OECD 2012 **). Suomalaisten työaikojen pituus ei ole muiden EU-maiden keskiarvoa matalampi, vaan riippuen siitä, mihin ja miten työaikaa on vertailtu, se saattaa olla jopa pitempi (Larja 2012).

Vuoden 2013 Työolobarometrissä todetaan, että ”palkansaajien keskimääräinen työaika on pysynyt viimeisten 20 vuoden aikana lähes ennallaan” (Työolobarometri 2013; Sitran selvityksiä 2011, 10). Eurofoundin mukaan keskimääräinen vuosityöaika Euroopassa vuonna 2013 oli 1 712 tuntia.

Suomessa oli Ranskan, Tanskan, ja tärkeiden kilpailijamaiden Saksan ja Ruotsin jälkeen viidenneksi lyhyimmät vuosityöajat. Maissa, joihin vertaamme, on lyhyemmät työajat. Keskimääräinen vuosityöaika oli Suomessa 1 688 tuntia. Vuosityöaikaan vaikuttaa vuosilomien ja arkiviikkojen pituus sekä pyhäpäivien määrä. Lisäksi naisten korkea työllisyysaste ja naisten miehiä lyhyemmät työajat alentavat keskimääräistä vuosityöaikaa (Ahtela 2015, 11).

Työn tuottavuus on noussut samanaikaisesti, kun työaika asukasta kohti on pysynyt melko vakiona (Jalava & Pohjola 2004, 357). Näin ollen tuottavuus ei ole riippuvaista työajoista. Ay-liike on esittänyt paljon kritiikkiä ehdotetuille muutoksille ja työajan lisäämiselle (Nykypäivä Verkkouutiset 8.7.2015; Demokraatti 28.8.2015, 8; HBL 17.11.2015).

Kritiikissä on kyseenalaistettu, edistääkö työaikojen pidennys kilpailukykyä ja on kysytty, miten etupäässä julkisen sektorin naisiin kohdistuvat työajan tiukennukset parantavat maan kilpailukykyä. Tätä tukee myös EK:n Jyrki Hollménin toteamus taannoin Demokraatti-lehdessä (28.8.2015, 9): ”[– –] koko- ja osa-aikatyön yhteen laskeminen ei ole mielekästä kustannuskilpailukykyä arvioidessa, koska suomalainen osa-aikatyö ei kilpaile saksalaisen tai ruotsalaisen kokoaikatyön kanssa. Teollisuudet kilpailevat toisiaan vastaan, ja vientiteollisuudessa, joka tuo meille kotimarkkinoiden tarvitseman kasvun, tehdään pääsääntöisesti kokoaikatyötä.”

Naisvaltaisilla palvelualoilla tehdään paljon osa-aikatyötä eikä sitä tulisi laskea mukaan kilpailukykyvertailuun (vrt. Sutela & Lehto 2014, 35). Kritiikki työajan pidennystä kohtaan perustuu siihen, että yleisinä yhteiskuntapoliittisina muutoksina esitetyt toimenpiteet osuvat eriarvostavasti eri ryhmiin, ja että esitetyistä toimenpiteistä pitäisi vähintään arvioida sukupuolivaikutukset. Tämä olisikin merkittävä toimenpide siltä osin kuin kysymys ratkaistaan politiikassa eikä alakohtaisissa TES-neuvotteluissa.

TAITAMATONTA POLITIKOINTIA

Työaikakeskustelussa on hyvin harvoja helppoja ja yksinkertaisia ratkaisuja. Eri toimialoilla ja tehtävissä kysymys on kovin erilainen, ja variaatio työajoissa on lisääntynyt (ks. Ahtela 2015, 10; ks. myös Demokraatti 28.8.2015, 9). Työaikakeskustelun voikin todeta ylipolitisoituneen nykyisenkaltaisessa työn ja pääoman välisessä ristiriitaisessa suhteessa (Varoufakis 2014; Piketty 2016). Asiat, jotka kuuluvat alakohtaisiin sopimusneuvotteluihin ja sisältävät hienosäätöä muodostuvat virheellisesti hallituspolitiikan kohteeksi.

Ylipolitisoituminen merkitsee asetelman yksinkertaistumista tavalla, joka ajaa keskustelijat polaarisiin, fundamentalistisiin asemiin, ja estää asioiden kehittämisen sekä vaikeuttaa asemien väliin jäävien ihmisten tilannetta. Esimerkiksi osa-aikaisten työntekijöiden tilanne ja tällä hetkellä usein vähäiset tuntimäärät eivät sovellu työajan pidennykseen esitetyllä tavalla. Toisaalta nollatuntisopimuksilla työskentelevät varmaan mielellään ottaisivat kilpailukykysopimuksessa määritellyn tuntimäärän lisää työtä asiaankuuluvalla korvauksella. Tällä hetkellä julkisen sektorin naiset joutuvat maksamaan Sipilän hallituksen ja EK:n yhdessä ajaman harhaiselle pohjalle rakennetun kilpailukykyloikan.

Nollatuntidebatti, jossa lisätunteja toivotaan, on myös voimakkaasti politisoitunut. Tämä johtuu osittain siitä, että kysymykseen ei ole neuvotteluteitse saatu ratkaisua, ja asia on kansalaisaloitteen avulla viety poliittiseen prosessiin. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan käsittely Vakiduuni-kampanjan kansalaisaloitteesta osoittaa, että hallituspuolueiden edustajat eivät ole halukkaita luomaan säännöllisempiä ja vakaampia työskentelyolosuhteita keikkatyöläisille. Valiokunnan mietinnössä ymmärretään näihin sopimuksiin liittyvät ongelmat, mutta äänestyksessä asia politisoitui hallitus-oppositio -jakolinjan ympärille. (Jalovaara, tulossa; metalliliitto.fi 15.3.2017; Palkkatyöläinen 14.3.2017; sdp.fi 14.3.2017)

Alakohtaisissa työehtosopimusneuvotteluissa ja paikallisissa joustavissa työaikajärjestelyissä työaikoja osataan kehittää eri osapuolia tyydyttävällä tavalla selkeästi poliittisessa keskustelussa esitettyjä toimenpiteitä täsmällisemmin. Ammattiliittojen ja neuvottelujärjestöjen merkitys työaikojen muodostumisessa on keskeinen nimenomaan TES-neuvottelujen kautta. Ja tämä on lisäksi työelämän aihealue, joka soveltuu paikalliseen neuvotteluun, koska joustotarve on molemminpuolinen yksittäisillä työnantajilla ja työntekijöillä.

Poliittinen prosessi on toimimaton väline työmarkkinoiden hienosäädössä. Kataisen 500 euroa sairaanhoitajille ja Vanhasen eläkeikärajan nosto ovat viime vuosien esimerkkejä tilanteista, joissa politiikalla on taitamattomasti sotkettu asiat, joita neuvottelemalla on totuttu ratkaisemaan. Sipilän hallitus on osoittanut samankaltaista poliittista aktiivisuutta, jossa työmarkkinoiden toimintalogiikkaa ja valtion osuutta prosessissa ei ole täysin ymmärretty.

Mika Helander
Kirjoittaja on VTT ja sosiologian
yliopistolehtori Åbo Akademissa

Lähdeviittaukset:

* Kaikki lähteet, joissa on tulossa -ajastus viittaavat tänä keväänä TSL:n ja Intokustannuksen yhteistyönä julkaisemaan teokseen Mika Helander, Ilkka Levä & Sanna Saksela-Bergholm (toim.): Työaikakirja. Tämä teksti pohjautuu kirjan johdantoluvussa esitettyihin tietoihin ja näkemyksiin.

** Artikkelissa Larja (2012): OECD. ‘Tietokantataulukot ”Average hours worked per person by country and year” ja ”Gross domestic product (expenditure approach), per head, US $, constant prices, constant PPPs, OECD base year 2005, by country and year”. http://stats.oecd.org/

Download PDF

1 ajatus aiheesta “Keskustelu työajasta on ylipolitisoitunut”

  1. Pekka Peltola

    Työajan pituus on yhtä poliittinen kysymys kuin palkat tai verotus. Sitä ei tarvitse politisoida. Työnantajat haluavat aina pidentää työaikaa ja työntekijäin etu on sen lyhentäminen. Työvuoden pituudella ei ole erityistä merkitystä työn tuottavuudelle sinänsä. Kehittyneet teollisuusmaat, joissa työn tuottavuus on muita maita suurempi, ovat kuitenkin kehittäneet muita maita lyhyemmän työajan. On ollut kannattavaa korvata osa tuottavuuden lisäyksestä työaikaa lyhentämällä. Työajan pituus on itse asiassa osoitus kunkin maan sosiaalisesta ja taloudellisesta kehittyneisyydestä. Työajan pidentäminen heikentää työn tuottavuutta. Ainoa asia mitä se lisää on työantajien voittoja, joita huonostikin tuottava ilmainen lisätyö tuottaa. Tästäkin aiheesta keskustellaan lauantaina 1.4. klo 12-13:45 Sosiaalifoorumissa Kepa;n tilpoissa Elimäenkatu 25-27.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin

TIETOA AIKAMERKISTÄ

Aikamerkki on Työväen Sivistysliitto TSL:n yhteiskunnallinen verkkojulkaisu ja tarina-arkisto, joka päivittyy verkossa reaaliajassa. Se katsoo maailmaa työväenliikkeen arvojen näkökulmasta ja niitä pöyhien.

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Toimitus: Acamedia
Toteutus: Websteri Media