Kelle tulee ensin nälkä?

Paikalliselle sopimiselle perustuville työmarkkinoille ei ole oikeustieteellistä pohjaa, kirjoittaa lakimies ja työmarkkina-asiantuntija Niku Hinkka.

Työnantaja ja työntekijä neuvottelevat työsuhteen aloittamisesta. Molemmat osapuolet esittävät omat vaatimuksensa. Kumman vaatimusten puolelle vaakakuppi kallistuu enemmän? Kumpi osapuoli joutuu joustamaan enemmän vaatimuksistaan yhteistyölle? Sopimusta ei synny, jos kumpikaan ei jousta.

Häviäjä on tieteellisesti ja keskimääräisesti työntekijä. Tiedeyhteisössä on vahva konsensus siitä, että työntekijän ja työnantajan neuvotteluvoima on lähtökohtaisesti epätasapainossa. Pääomaa edustavalla työnantajapuolella on keskimäärin paremmat resurssit (enemmän rahaa) odottaa työntekijän taipumista neuvotteluissa. Ääritilanteessa ja yksinkertaistetusti historiaa ajatellen kysymys on, kelle tulee ensin nälkä.

Menneisyydessä työtä on ollut poikkeustilanteita lukuun ottamatta vähemmän tarjolla kuin työvoimaa. Tilanne on pääsääntöisesti ollut se, että työnantaja voittaa neuvottelut sanomalla Ovi on tuossa, kutsutko seuraavan jonosta sisään? Työmarkkinoilla kysyntä ja tarjonta tai työpaikkojen luovan tuhon teoria eivät toimi ”laboratorio-olosuhteisesti”, koska intressiryhmien valtapelit aiheuttavat jatkuvasti markkinahäiriöitä.

Kansainvälistä työlainsäädäntöpohjaa linjanneet yhteisöt, kuten Euroopan unioni ja Yhdistyneiden kansakuntien alainen Kansainvälinen työjärjestö (ILO), virallisesti perustavat työoikeudellisen lainsäädäntökehyksen heikomman suojan oikeusperiaatteelle. Työntekijä on yksiselitteisesti todettu heikommaksi osapuoleksi, joten siksi työlainsäädännön lähtökohta on työntekijän suojelu vallan väärinkäytöltä.

Paikallista sopimista halutaan edistää työnantajien tarpeiden ja neuvotteluvallan kasvattamisen näkökulmista. Paikallisen sopimisen tavoite on siirtää palkkaamisen ja yrittämisen riskit työntekijöille ja veronmaksajille. Työnantajien ihannetilanteessa työntekijät sopivat kukin yksin työehdoistaan.

Ammattiyhdistysliikkeen joukkovoiman ja työntekijöiden puolella vaakakupissa olevan ”neuvotteluresurssin” asema yhteiskunnassa on kansainvälisten vertailujen pohjalta vahvasti yhteydessä työntekijöiden neuvotteluasemaan. Palkkatason ja taloudellisesti turvalliseksi mielletyn neuvotteluvoimaisen palkkatyön kasvua pyritään hillitsemään hyökkäyksillä ammattiyhdistysliikettä vastaan sekä matalapalkkatyötä ja renkimäistä yrittäjyyttä edistävää lainsäädäntöä lobbaamalla. Esimerkiksi yksinkertaisissa töissä työn minimipalkasta muodostuu herkästi maksimipalkka.

Erinomainen esimerkki on ravintola-ala, joka on kriisiytynyt, koska yhä harvempi työntekijä suostuu toimimaan yrittäjämäisesti minimipalkalla. Neuvotteluaseman epäsuhtaa kulttuurissamme kuvaa hyvin, kuinka paljon julkisuudessa on aidosti kammoksuttu ja taivasteltu ravintoloiden kiinnioloa työntekijätilanteen vuoksi.

Haasteellisiksi neuvottelutasapainon suhteen muodostuvat ensimmäistä työntekijää palkkaavat yritykset. On huomioitava, että lähes puolet yksinyrittäjistä tienaa bruttona alle 2000 euroa kuukaudessa. Työntekijän suoja on usein sillä tasolla, että työnantaja ei uskalla palkata duunarin tai keskiluokkaisen normaalin elämän mahdollistavilla ehdoilla. Tähän tosin on jo olemassa lainsäädännössämme aika paljon joustoa, jos työntekijöitä vain on saatavilla heikommilla ehdoilla esimerkiksi vuokratyöfirmojen kautta.

Asiantuntijatöiden palkkahaitarien yläpäässä epäsuhta saattaa näkyä siten, että kovanluokan asiantuntijan työmarkkina- ja neuvotteluasema on niin vahva suhteessa palkollisena olemisesta saatavaan hyötyyn, että on mielekkäämpää alkaa yrittäjäksi.

Maailmanmittakaavassa kalliissa maissa asuvat asiantuntijatkaan eivät ole turvassa, koska työ hakeutuu globalisoituvassa kilpailutilanteessa kohti vähiten säänneltyä toimintaympäristöä. Maiden välinen kilpailu työpaikoista ajaa työtä ja investointeja vähiten säännellyille ja/tai valtioiden tukemille alueille kasvattaen työelämän epätasa-arvoa. Yksi esitetyistä ehkäisykeinoista on vakavimpiin työntekijöiden ihmisoikeusloukkauksiin syyllistyvien maiden painostaminen talouspakotteilla.

Työmarkkinakeskustelussa kannattaa tiedostaa, että kyse on usein puhtaasti vallasta ja tulonjaosta. Valta on valtaa.

Niku Hinkka
Lakimies ja työmarkkina-asiantuntija

Share on facebook
Share on twitter
Share on email
Share on print

TIETOA AIKAMERKISTÄ

Aikamerkki on Työväen Sivistysliitto TSL:n yhteiskunnallinen verkkojulkaisu ja tarina-arkisto, joka päivittyy verkossa reaaliajassa. Se katsoo maailmaa työväenliikkeen arvojen näkökulmasta ja niitä pöyhien.

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Työväen Sivistysliitto

Vastaava toimittaja Ilkka Vuorikuru
aikamerkki@tsl.org

Toimitus: Acamedia
Toteutus: Websteri Media