Romaneilla on vahva kaksoisidentiteetti suomalaisina ja romaneina. Oma lippu romaneilla on ollut vuodesta 1971.

”Itsenäisyyspäivä herättää minussa kiitollisuuden”

.

Itsenäisyys on koko Suomen juhla, mutta mitä on suomalaisuus ja miten yhdenvertaisuus toteutuu nyky-Suomessa? Tätä tarkastellaan Aikamerkin Itsenäisyyspäivän juttusarjassa.

 

Romanit kärsivät Suomessa yhä syrjinnästä esimerkiksi työnhaussa. Siitä huolimatta Suomen Romanifoorumin toiminnanjohtaja Allan Armas Lindberg pitää Suomea maailman parhaana maana romaneille.

Itsenäisyyspäivä on Suomen Romanifoorumin toiminnanjohtajalle Allan Armas Lindbergille tärkeä juhla, joka herättää syvän kiitollisuuden tunteen.

– Olen ylpeä itsenäisyydestä ja kunnioitan niitä miehiä ja naisia, jotka ovat maksaneet siitä kalliin hinnan, Lindberg sanoo.

Lindbergin mukaan itsenäisyyspäivä on hyvä muistutus siitä, miten iso työ Suomea rakennettaessa on tehty. Veteraanit ovat mahdollistaneet nykysuomalaisten elämisen hyvinvoinnin keskellä.

– Romanit ovat äärettömän ylpeitä siitä, että meidänkin väestöä on ollut puolustamassa isänmaata. Minunkin isosetäni oli sodassa ja haavoittui. Hietaniemen hautausmaalla on romanisotilaille oma muistomerkki, jota vartioi itsenäisyyspäivänä kunniavartio.

ENNAKKOLUULOT YHÄ VALLOILLAAN

Suomessa on asunut romaneja yli 500 vuotta, ja he ovat Allan Armas Lindbergin mukaan yhdenvertaisia muiden suomalaisten kanssa. Silti romaneja saatetaan yhä syrjiä esimerkiksi työnhaussa.

– Lähtökohtaisesti meillä on samat velvollisuudet ja oikeudet kuin kellä tahansa suomalaisella. Mutta sitten on yksittäisiä tapauksia ja tilanteita, joissa se ei täysin toteudu.

Lindbergin mukaan romanit voivat kohdata arjessaan yhä ennakkoluuloja. Romanilta saatetaan etnisen taustansa vuoksi esimerkiksi evätä palveluita.

– Vaikka taustalla voikin olla huonoja kokemuksia, olemme kaikki yksilöitä ja meitä pitäisi kohdella sellaisina. Ja jos romaninimi estää vaikkapa työpaikan saamisen, silloin rikotaan jo lakia. Jokainen saa pitää ennakkoluulonsa, kunhan se ei estä toista elämästä elämäänsä ja etenemästä, Lindberg sanoo.

Lindbergin mukaan romaneilla on vahva kaksoisidentiteetti.

– Olemme hyvin vahvasti suomalaisia ja myös tarkkoja siitä, että meitä pidetään suomalaisina. Mutta lisäksi meillä on vahva oma identiteetti kansallisena vähemmistönä. Molemmista asioista pidetään yhtä voimakkaasti kiinni, ja sen takia loukkaaminenkin on kaksiosaista. Meitä loukataan suomalaisina ja romaneina.

Epäkohdista huolimatta Lindberg pitää Suomea maailman parhaana maana romaneille. Muualla Euroopassa romaneilla on huomattavasti huonommat oltavat.

VETERAANIEN JUHLA

Itsenäisyyspäivän vastaanotolla Allan Armas Lindberg näkisi julkisuuden henkilöiden ja urheilijoiden sijaan mieluummin enemmän veteraaneja, lottia ja arjen sankareita. Vähemmistöt on hänen mukaansa otettu juhlissa riittävästi huomioon, paikalle on toisinaan kutsuttu myös Romanifoorumin puheenjohtaja.

Romanien kansallispäivää juhlitaan 8. huhtikuuta, ja Lindbergin mukaan monet romanijärjestöt järjestävät tuona päivänä ohjelmaa. Esimerkiksi Tampereella, Helsingissä ja Oulussa on myös liputettu päivän kunniaksi.

– Muuten romanit juhlivat samoja juhlia kuin muutkin suomalaiset. Erityispiirre meillä on ehkä hautajaiset ja syntymäpäivät, joihin kutsutaan laajasti sukulaisia ja ystäviä. Varsinkin hautajaisissa saattaa olla satoja ihmisiä, Lindberg sanoo.

Jenni Meronen
Kuva: Istockphoto

 Lisätietoa:
Suomen Romanifoorumi

Lue sarjan muut jutut tästä:
Ajatus yhtenäisestä suomalaisesta kansasta on yksinkertaistettu ja historiallisesti väärä
”Suomi selviää, kun kaveria ei jätetä”
”Transihmisten ääni ei kuulu yhteiskunnassa”
”Saamelaisia pitää kunnioittaa omana kansanaan”

 

Share on facebook
Share on twitter
Share on email
Share on print

TIETOA AIKAMERKISTÄ

Aikamerkki on Työväen Sivistysliitto TSL:n yhteiskunnallinen verkkojulkaisu ja tarina-arkisto, joka päivittyy verkossa reaaliajassa. Se katsoo maailmaa työväenliikkeen arvojen näkökulmasta ja niitä pöyhien.

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Aikamerkkiä julkaisee Työväen Sivistysliitto

Työväen Sivistysliitto

Vastaava toimittaja Ilkka Vuorikuru
aikamerkki@tsl.org

Toimitus: Acamedia
Toteutus: Websteri Media