Markku Pajusen palkittu kuvasarja ei syntynyt kilpailua, vaan perhekalenteria varten.

Hyvän valokuvan takana on tarina

Harrastajakuvaaja Markku Pajunen kävi viime vuonna ammentamassa oppia TSL:n valokuvauskurssilta. Tänä vuonna hänet palkittiin ensimmäisenä suomalaisena hopeapystillä EISA:n kansainvälisessä valokuvauskilpailussa.

Suomessa on vasta muutama päiväkotiosuuskunta, mutta jo Ruotsissa niitä on runsaasti.

Osuuskunta taipuu moneen

Osuuskunnat tulevat taas. Uusissa työosuuskunnissa samamieliset tekevät töitä yhdessä. Taide- ja kulttuurialanosuuskunnat tuottavat tapahtumia ja esityksiä sekä järjestävät koulutusta. Ruokaosuuskunnat liittyvät tietynlaiseen elämäntapaan.

Katalonialaisen kuvataitelijan Joan Mirón inspiroima ruoka-annos on pääosassa Jouni Toivasen näyttelyvalokuvassa.

Ruokakuvaajan lopputyö syntyi Katalonian mauista

Ravintola-alan ammattilainen Jouni Toivanen otti osaa TSL:n valokuvauskurssille ja sai työnsä esille lopputyönäyttelyyn Kaapelitehtaalle. Toivanen uskoo saavansa saamiensa oppien ansiosta ruokakuvista irti aivan uusia ulottuvuuksia.

Ompeluseuroista kuluttajalakien lobbaamiseen

Ompeluseuroista kuluttajalakien lobbaamiseen
Kuluttajaliikkeiden toiminta on sadassa vuodessa muuttunut valistuksesta tiedottamiseksi. Sodan jälkeen kotitalousneuvojat tukivat suomalaisia puutteen keskellä. Tämän hetken kuluttajatoimintaa edustaa muun muassa Reilu kauppa.

Uusi ura aikuisena

Parikymppisenä valittu ammatti ei ehkä enää nelikymppisenä tunnu omimmalta. Uuden alan opiskelu tarkoittaa pitkäkestoista sitoutumista. Työn, perheen ja opiskelun yhdistäminen on melkoinen palapeli, mutta onneksi siihen saa apua.

Aarne Nopsanen, Keskiviikkokerho, 1959, öljy kankaalle, UMP-Kymmenen kulttuurisäätiö

Muuttuva työ ja uudenlaiset työn kuvat

Taiteessa dynaamisten, lihaksikkaitten työmiesten esittämisen tilalle ovat tulleet pysähtyneet istumakuvat naisista ja miehistä sisätiloissa. Jussi ei enää heiluta kuokkaansa ja työvälineenä on tietokone.

Annukka Leppänen kaipaa ammattiliitoilta entisaikojen hanakkuutta ja tahtoa puuttua pätkätyöläisten määrän kasvuun.

Yrittäjä joutuu yleensä luopumaan liitosta

Ammattiliitot tarjoavat yrittäjäksi vaihtaneille jäsenilleen apua yleensä vain 18 kuukauden jälkisuoja-ajan. Ammattiliittojen pitäisi herätä siihen, että työelämä on muuttunut, penää freelancer Annukka Leppänen.

Bort med barnarbete!

Under International Labour Conference 2013 följde jag med applikationskommitténs arbete och speciellt fallet Uzbekistan där små barn tvingas ut ur skolorna för att skörda bomull. När

Koulutusneuvoja luotsaa opintielle

Aikuisopintojen tarjonta on sekamelska, mutta koulutusneuvoja auttaa. Koulutusneuvoja-aktiivit Kirsi Tuomisto ja Eija Nevala olivat järjestämässä Tampereella risteilyä, jolla tutustuttiin yt-lain mukaiseen kolmen päivän koulutusoikeuteen.

Kahden miljoonan naisen ammattiliitto

SEWA edustaa itsensä työllistäviä naisia Intiassa. Ammattiliitto tähtää taloudellisen turvallisuuden lisäksi jäsentensä henkiseen kasvuun, itsetunnon kohentamiseen ja arvostuksen nostamiseen. Naisten oikeudet ovat Intiassa parantuneet lainsäädännön