Nuori tarvitsee mahdollisuuden näyttää kyntensä

Muutosvoima-valmennusohjelma tarjoaa työkaluja, joilla nuoret pystyvät menestymään oman osaamisensa, eivät perhetaustan tai kasvuympäristön, avulla. ”Me kasvatamme nuorista kriittisiä ajattelijoita”, ohjelman perustaja Aleksej Fedotov kertoo.

Mielenosoituksen kisastudio

Huomiotalouden aikakaudella suurmielenosoitukset ovat mediaseksikkäitä, sanoo SAK:n erikoistutkija Tapio Bergholm. Koskaan aiemmin ei ammattiyhdistysliikkeen mielenosoitus ole saanut yhtä kattavaa näkyvyyttä kuin syyskuussa 2015.

Salla Saarinen

Nyt on aika löytää ratkaisuja

Sosialidemokraattinen puolue kutsuu kansalaisjärjestöjä neuvottelemaan yhteisestä vastuusta. Molempia tahoja yhdistää halu rakentaa Suomesta oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi paikka. Salla Saarinen on yrittäjä, adoptioäiti ja kansalaisaktivisti. Hän on vastuuneuvottelujen yksi käynnistäjä ja sparraaja.

Markku Pajusen palkittu kuvasarja ei syntynyt kilpailua, vaan perhekalenteria varten.

Hyvän valokuvan takana on tarina

Harrastajakuvaaja Markku Pajunen kävi viime vuonna ammentamassa oppia TSL:n valokuvauskurssilta. Tänä vuonna hänet palkittiin ensimmäisenä suomalaisena hopeapystillä EISA:n kansainvälisessä valokuvauskilpailussa.

Reijo Frank on yksi valovoimaisimmista työväenliikkeen laulajista.

Työmies ja laulaja

Reijo Frank on yksi valovoimaisimmista työväenliikkeen laulajista: koneasentaja joka hoiti ensin päivätyönsä ja kiirehti illaksi keikalle. Frankin komea ääni kertoo työväen arjesta, taistelusta paremman elämän puolesta ja halusta rauhaan.

Feminismi on myös miesten asia

Feminismi on myös miesten asia. Feminismi ei ole miesvihaa tai rintsikoiden polttamista. Se on tasa-arvoa ja sortavien rakenteiden purkamista, DemFem-verkoston perustaja Maria Rytkönen kertoo. Verkosto haluaa tehdä feminististä sosialidemokraattista politiikkaa.

Hyvästit eurolle?

Olisiko euroalueen purkaminen lääke Euroopan talouskriisiin? Tapio Bergholmin mielestä viimeis-tään nyt olisi myönnettävä eurojärjestelmän epäonnistuminen. Jaakko Kiander puolestaan ei pidä euroeroa realistisena vaihtona.

Tällaista yhteiskuntaa haluan rakentaa

Haluan asua Suomessa, jossa jokaiselle ihmiselle löytyy oma paikkansa, sanoo Mikko Salmi, pappi ja toimittaja. Hän on SDP:n puoluevaltuuston jäsen ja periaateohjelmaa uudistavan työryhmän jäsen. Syyskuun alussa Salmi aloittaa vetämään lehtiuudistusta Demokraatti-lehden päätoimittajana.

Ekakertaa Valkeakoskella

Työväen Musiikkitapahtuma Tehtaan pilli soi 44. kerran työväenmusiikin ystäville Valkeakoskella.  Tänä kesänä tapahtumassa järjestettiin myös Ekakertaa – uusien laulujen festivaali. Pääosassa olivat suurelle yleisölle tuntemattomat